Polvijärven lukion Ylioppilas ja yhdeksäs luokan kevätjuhla Polvijärven vapa-aikatalossa 31.5.2014

Nuoruus on kuin avoin tie tai tyhjä kirja. Ei tiedä mikä on matkan tarkoitus, ei matkan pituutta, ei määränpäätä johon kaikki päättyy.
On edessä nuoruuden avoin elämänkirja joka saa jokaisena aamuna uuden kirjoittamattoman sivun, tyhjän sivun.
Jokainen elämän hetki kirjoitetaan elämän kirjaan, sinne meidän jokaisen sydämeen josta me ja vain me 
löydämme sen hetken ja tarkoituksen elämästämme jonka olemme kirjoittaneet sillä muistojen kynällä joka on tärkein
ja kaunein hetki elämässämme. Joudumme myös kirjoittamaan kirjaamme elämän tietä kulkiessamme myös sen jonka
haluaisimme elää toisin ja viisaammin. Emme voi pyyhkiä sitä kirjoitusta joka on takanapäin ja sitä elämäkirjan
sivua emme voi enää kääntää uudestaan elettäväksi joka on tuonut sydämeen muiston joka tulee eteen kun
kääntää uuden sivun, puhtaan kirjoittamattoman sivun. Edessä oleva kirjoittamaton elämäntien sivu antaa uuden
mahdollisuuden kirjoittaa tuleva päivä ja mahdollisuus antaa sydämelle uusi sivu johon muistot kauniit palaa.
Emme voi kulkea tietämme aina kauniitten muistojen kehdossa, mutta elämän tarkoitus löytyy vain muistoista.
Nuoruuden muistot ovat aarre johon palaamme vanhoina, silloin kun tuuli hiljenee edessämme ja tuulen tunnemme selkämme takana.  Kun huomaamme elämäntiemme sojuvan edessämme verkkaisesti hidastuen silloin suljemme silmämme ja näemme 
muistojen sateenkaaren joka johdattaa aarteemme luo, nuoruuteen.

Yhdeksäs luokan A, B ja C oppilaat saivat tilaisuudessa päästötodistuksensa
Opettaja Lauri Hakanen ojentaa 9A:n oppilaalle Henri Juntuselle päästötodistuksen
Kaikki 9A:n 19 oppilasta eivät mahtuneet samaan kuvaan

Lukion kolme vuotta on onnellisesti ohi ja oli tullut aika kävellä siniristilipun johdattamana juhlasaliin

Juhlaa odotettiin hiukan jännittyneenä, mutta tiedettiin mitä päivä tuo tullessaan ja pelko karisi harteilta

Alkupuheen tyylikkäästi puhui Rehtori Katja Kajava-Huhta
9A luokkaa Katja puheessaan sanoi ehkä Suomen hiljaisemmaksi luokaksi.
Myös 9A luokka oli hyvä urheilussa ja toivotti 8 luokat ottamaan vastaan 9A:lta jäävän urheilun ykköspaikan vastaan

Laulua ja sävelmiä välipalana. 8-luokan yhtye

Katja Varonen-Hyvärinen. Ylioppilaan vanhemman puhe

Rehtori Katja Kajava-Huhta piti kauniin ja koskettavan puheen Ylioppilaille
Puheen lopussa oli herkkä hetkin kun Katja lausui Vesa Matti Loirin laulusta kauniita laulun pätkiä

Miikka Hartikainen

Jouni Hirvonen

Jere Hyvärinen

Aleksi Juntunen

Saara Kettunen

Riku Kummunmäki

Niko Lappalainen

Jani Nevalainen

Maiju Pellikka

Aake Sormunen

Heidi Tanskanen

Ville Tanskanen

Juho Tillonen

Tatu Toivanen

Petri Turpeinen

Nanna Vaittinen

Kaikki oli saaneet valkolakin ja ei siinä muuta ole tehtävissä kuin laittaa se päähän koristamaan nuorta kasvoa

Ylioppilaitten kiitospuheen lausui Heidi Tanskanen

Tuore Ylioppilas Maiju Pellikka osaa myös loistavan kauniisti laulaa !
Maailma on sun 

Juhlan päättyi Karjalaisten lauluun

Polvijärven Lukion Ylioppilaat v.2014

ylärivi vas. Jani Nevalainen, Petri Turpeinen, Jouni Hirvonen, Aake Sormunen, Miikka Hartikainen ja Niko Lappalainen
keskirivi vas. Tatu Toivanen, Ville Tanskanen, Jere Hyvärinen, Juho Tillonen, Aleksi Juntunen ja Riku Kummunmäki
alarivi vas. Opettaja Päivi Oinonen, Nanna Vaittinen, Heidi Tanskanen, Rehtori Katja Kajava-Huhta, Maiju Pellikka, Saara Kettunen ja Opettaja Isa Pakarinen

Yhteiskuvan jälkeen askeleet johdattivat muistamaan poisnukkuneita sankareita

Polvijärven Kirkon edessä sodassa kaatuneitten sankarihauta.
Ylioppilaat muistivat ruusuin niitä polvijärveläisiä jotka sodassa kaatuivat ja
siten nuoret myös saavat pidellä sitä siniristilippua joka velvoittaa myös
 tulevia sukupolvia antamaan oman henkensä vapauden puolesta.

Aleksi Juntunen, valkolakki ja Honda