Kurki Ruvaslahdella lumen peittämällä peltoaukealla 14.11.2016

 


Kuva keväältä 2016 kurjet matkalla pohjoiseen.

Kurjet lentävät pääsääntöisesti V-muotoisessa aurassa.
Keväällä kurkiaura matkalla pohjoiseen katkaisee
talven ja olemme silloin kesän kynnyksellä. Vain pieni
aika aukaista kesän ovi ja ei aikaakaan kun näemme
jälleen kurkiaurat matkalla etelään meidän jäädessä pohjolaan.
Elämänrytmin ajankulu on liian vauhdikasta kaikki menee
hetkessä ohitse ja jäljelle jää aika menneestä. Aika hupenee
vääjäämättä vaikka pysyisimme elämän lennossa toistemme
vierellä, mutta jos pysähdymme lepäämään voimia keräten
havaitsemme hetkessä tarpovamme yksin pohjolan lumessa.

Onko yksin kulku antoisaa ?. Yksin kulkiessa kukaan ei hoputa pitääkö
askeltamista kiiruhtaa tai pitääkö askelta pidentää johonkin kiiruhtaen.
Onko Ruvaslahdella yksinäinen kurki havainnut lumessa yksin
kulkien ettei höyryten tarvitse etelän lämpöön kiiruhtaa kurkiaurassa.
Ajatteleeko kurki että ensin kuitenkin pitää nauttia korjaamaton
luomupellon sato jota ei pystytty korjaamaan nykyaikaisilla
maatalouskoneilla, mutta kurjella sadon korjuu onnistuu
lumen seasta vaatimattomalla yhdellä nokalla ja suurella maavaralla.

Seuraavat kurkikuvat lumella 14.11.2016 Ruvaslahdella

Kurjen maavara on ykkösluokkaa ja työleveys
kaulaa kääntäen tehokasta. Kurjella ei ole maanviljelijän
sadon korjuuaikataulua ja sitä hätäilyä pellolle kuin on ihmisellä.
Kurki on älykäs. Ajattelee viisaasti, työ ei jätä ! Sadon kerkiää korjata marraskuussa.

Kuvasarjan kurki on jäänyt syksyn muuttoparvesta
jostakin syystä ja majailee yksikseen pellolla syöden
lumen alta mitä nokka löytää. Saattaa olla että
kurki ei enää lähde muuttomatkalle arvioi Janne Leppänen.

Kuvasin kurjen aamupäivällä ja kuljin hyvän matkan
päässä ettei häiriinny ja mahdollisesti muuttaisi
toiseen paikkaan lähialueelle. Annoin kurjen
olla rauhassa kun ruokaa tältä pellolta löytyy lumen alta.

Mikä on kurjen kohtalo ?
Jos kurki jää Ruvaslahdelle talveksi hoitaako luonto omalla tavallaan
ja kevättä kuvan kurki ei näkisi. Toivotaan kuitenkin tulevan
 kevään näkeminen kurjelle ja uusi yritys ensi syksynä kurkiauran mukaan.