Varosen kyläkoulu Polvijärven kunnassa valmistui   -50  luvulla. Oppilaita oli syrjäkylien elinvoimaisimpina aikoin varosessakin 50-60. Valtiovallan "viisaitten" päätösten myötä maaseutu olkoi tyhjetä ja tulevaisuuden valo maaseudulla alkoi hiipua monen ihmisen sydämmessä. Rakkaan kodin valo oli sammutettava. Varosen koulun elinkaari loppui 1974.

Varosen koulun pitkäaikaiset ja pidetyt opettajat, Kaija ja Eero Saarelainen

Seitsemän veljestä näytelmä joulujuhlassa  v. 1970. 
vas.  Mikko Saarelainen, Kyösti Kainulainen, Esa Juntunen, Keijo Juntunen, Kari Martikainen, Pekka Ruokolainen ja  Antero Vilen
.

Painimassa veljekset  Esa ja Keijo Juntunen

vas. Kari, selätetty Keijo, painin voittaja Kyösti, pöydällä Esa, Pekka,  Antero  ja  Mikko.

 

 

Kotipihani joskus 60- luvun puolessavälissä.

 Sisarukseni kuvassa. Puuttuu vanhin veljeni Olavi.  reessä vas.  Keijo, minä Esa, Tuula, takana vas. Irma ja Kalevi.

 

Maallikko saarnaaja  Aleksi Tanskanen  Ruvaslahdelta.

keskellä kuvassa ruvaslahden " matopuron" Aleksi joka oli uskonnollinen mies. Hän puhui Jumalan sanaa kuulijoilleen omalla kylällään ja hänen puhuja matkansa suuntautui hevoskyydillä myös lähi pitäjiin. Aleksin ajatusmaailman omaavia henkilöitä tarvittaisiin tähänkin aikaan tuomaan ihmisten elämään se ajatus jonka uskon Aleksinkin saarnoissaan tuoneen esiin, älä kadota Jumalaa joka on meidän turvamme.
vas. istuu mummoni Maria Juntunen joka kävi kuulemassa Jumalan sanaa Aleksin sanomana.