Veijo Pitkänen 
16 vuotiaana Martonvaaran Hovinahosta meren ääreen Hankoon


Muistojen hetket lapsuuden, ajat leikeistä pihamaan. Ympärillä lapsuuden vapaus ja lähellä se kotiovi jonka aukaistessa näki sen elämänvoiman ja rakkauden jonka jokaisen lapsen Äiti ja Isä vaatimattomissakin elämäntilanteissa lapsilleen antaa. Lapsena olo silloin ennen oli aikaa jolloin lapsuuden elämän ympyrä oli pieni, ehkä vain oman kodin läheisyys oli jokapäiväistä. Kasvaminen ja varttuminen ympäristössä jossa nähdään työntekoa aamupimeydestä siihen asti kunnes tyyny kutsuu yön nukkujaansa. Lapsena nähty ahertaminen jokapäiväisen leivän eteen on rikkaus elämälle josta kuuluu kiitos Äideille ja Isille jotka ovat omalla esimerkillään kylväneet työnteon jyvän lapsilleen. Työnteon jyvä on sellainen joka versoo ja kukoistaa itselle läpi elämän ja myös työyhteisö saa näkymän ihmisestä jonka sisällä on lapsena opitut vankat juuret työntekoon. Lapsuus on vapautta, leikkimistä vertaistensa kanssa, ei ainaista työntekoon kiirehtimistä, mutta kodin hiljainen ohjaus työhön on lahja pitkälle elämäntaipaleelle.   Veijo Pitkäsen nuoruuden elämänympäristö 50-60 luvulla Hovinahossa oli perinteistä maataloutta jossa työkoneitten ääni oli vielä tulevaisuutta. Viljelyksillä (veijon isä) Aten ahkerointia ja navetassa vain kihveli ja lypsykoneena (veijon äidin), Hilman, kädet.  Kun katsoo kuvaa, Hovinahon, niin näemme siinä maatalouden kauneutta. Kauneus joka on hävinnyt viljelijäväestön tavoitellessa parempaa ja jotain hyvää huomista itselleen. Kun tavoittelee suuruutta ympärilleen, niin silloin häviää silmän katse kauneuteen joka pitäisi säilyttää. Onneksi ihmiselle on luotu sydän joka tallentaa muistot menneestä ajasta. Muistojen lähteelle me jokainen saavumme ja levähtämme siinä hetken.  Lähteellä muistot kuin enkelin siipien kosketus, kaipaus, muistojen helmet kimmeltää kyyneleenä poskillamme. Muistojen lähteelle palaamme useasti silloin kun ihminen ymmärtää eletyn elämän kauneuden ja sen ainutkertaisuuden jossa on saanut olla mukana. Veijo oli Hovinahossa kuusitoistavuotiaaksi asti lähtien sitten meren ääreen Hankoon.  Veijo lähtiessään kotoaan, tuvanoven kahvassa käsi.  Katsoessaan Äitiään, Isäänsä, oli hetki joka jäi hänen muistoksi sydämeen ikuiseksi ajaksi muistojen kauneudesta jota ei voi särkeä avaamalla uudestaan Hovinahon ovea. Veijon sydän on ymmärtänyt sen joka meiltä monelta puuttuu. Säilyttää lapsuuskodin rakkain muisto sellaisenaan, koskemattomana jota elämän meri ei ole horjuttanut. Veijo käydessään lomalla lapsuuskodin pihamaalla kesäisin, silloin  hän palaa muistojen lähteelle. Silmät sulkien näkee kesän lapsuudesta jolloin peltoja komisti heinäseipäät, tuomen tuoksu ja koti joka on iäti rakas. Muistoja meillä kaikilla on ja lähteellä antakaa sydämenne virrata ikimuistoisia elämänteitä sillä se on meille lahja  jonka jokainen vain yksin omistaa. Veijon harrastuksiin kuuluu hanurinsoitto ja ensimmäiseen kunnolliseen hanurin saantiin kului verrattain pitkään, 52 vuotta. Mutta hyvää hanuria pitääkin odottaa sillä hyväksi hanurimieheksi ei tulla halppis rutulla. Veijo on ottanut harrastus hanurinsoiton niin kuin pitääkin, hankkinut soitonopettajan kunnollisen sellaisen. Kun aika vierii ja kivi ei tietenkään kerkiä sammaloitua, niin ehkä joskus Veijo käydessä Martonvaaran lavalla kuulisimme hänen hanurinsoittoa. Silloin Hovinahon pihapiiri hiljenisi, kuuntelisi muistojen sävelmää.
Nyt hyppäämme Veijon toyota verson kyytiin ja rattia käännellen Hangon näkymä aina muuttui.

Veijon muutti Hovinahosta tähän taloon. Nyt muut omistavat paikan

Hangon satamaa

Enempi veneitä kuin Varosen venevalkamassa

Tätä tietä myöten Marsalkka Mannerheim läksi kulkemaan valkoisten rintamassa aatteensa velvoittamana

Tien alkuun pystytettiin tapahtumasta muistomerkki vapauden puolesta

Hangon kasino tällä hetkellä. 
Kasino luovutettiin 1940 talvisodan jälkeen Moskovan rauhassa  Neuvostoliitolle merisotilaalliseksi tukikohdaksi jossa oli lähes 30 000 sotilasta

Tykinpiippu kasinon rannassa

Mannerheimin merenrantatalo jossa asui 1920 luvulla

Neljän Tuulen Tupa jonka myös Mannerheim omisti.
Nyt rakennus ravintolana

Huokausten silta.
Tätä siltaa myöten lähdettiin Amerikkaan silloin ennen kun meren takana oletettiin elämän hyvinvoinnin kohenevan
Kertoman mukaan sillalla ihmiset miettivät mennyttä aikaa.  Huokaus ehkä tuli kun tulevaisuus ja todellinen tietoisuus tulevasta elämästä kaukana meren aallokon takana

Hangon kävelykatu

Kukapa ei olisi joskus syönyt hangon keksejä

Voimakasiini Hangon Länsisatamassa rakennettu 1908-1909.
Rakennuksessa säilytettiin voita viime vuosisadan alussa