Närhi vanhus Varosessa Polvijärvellä 2. 11. 2016


 

Luonnonkuvaaminen vaatii kuvaajalta valmistelua milloin enempi
milloin vähemmän saadakseen kuvalta parhaimman käyttötarkoituksen.

Närhen kuvaaminen ei ole vaikeimmasta päästä, mutta jos aikoo kuvata
pienen yksityiskohdan vaikka jalassa olevan renkaan ja myös
samaan kuvaan selkeästi näkyviin renkaassa oleva numerosarjan
silloin jo ollaan saatu kuvalle vaikeutta huomattavasti lisää.
Kuvan närhen numerosarjan sain kuvattua ullakolta jossa oli oviaukko
juuri sopivasti lintulaudan suuntaan. Tuoli ja kameralle kolmijalka, 150-600 objektiivi,
olivat välttämättömyys kuvan onnistumiselle. Ullakon luukku puolittain
auki ja tumma tausta tekivät lintulaudalla kävijät olonsa tutunomaiseksi
rauhalliseksi. Kytiksessä oloaika ei tuntunut pitkältä vaikka aikaa vierähti kaksi tuntia.
Närhen nopeat käännökset talipötköllä teki vaikeutta kuvaamiseen
ja tarkennus jalkaan oli haastavaa. Janne Leppänen käydessään
havaitsi renkaan ja mainitsi että saako hovikuvaaja kuvan närhen renkaasta jalasta.
Ei sitä muuta tarinointia tarvinnut kun haasteen otin vastaan.

( Janne Leppäsen laittama säh.pos. kuvassa olevan närhen rengastus hetkestä.)
Janne Leppäsen kotona regastajakolleega Johanna Lakka kävi Varosessa 5.3.2005
rengastamassa lintuja. Kuvan närhi myös silloin rengastettiin. Siis jo 11 vuotta ja 8 kuukautta sitten !
Närhi on kevättalvella 2005 rengastettu, siksi närhi on täytynyt syntyä viimeistään keväällä 2004.
Jannen kertomana lintu rengastettaessa oli täysikasvuinen aikuinen
eli närhi on mahdollisesti syntynyt ehkä aiemmin kuin 2004.

Janne Leppänen kaivoi sen verran ikätietoja että Suomen kolme vanhinta rengastettua ovat
olleet 13v 8 kk, 13v 6 kk ja 12v. Eli, kuvan närhi alkaa päästä ikäennätysten joukkoon !

 

Närhen jalassa rengasnumerosarja  B 131091.
Numerolla Janne Leppänen jäljitti rengastajan. Rengastaja Johanna Lakka.

Numerot saa näkyviin kahdesta seuraavasta kuvasta yhdistettynä.


Silmistä kuvastuu vanhuus.