6.6.2021
Tervapääsky Urpo Hietalan kodin ympäristössä.
Rehutorni on usean kesän ajan ollut tervapääskyjen pesintäpaikka. Torni ei ole käytössä.
 Tyhjä heinistä ja näin ollen tervapääskylle se on rauhallinen pesintäpaikka.

Tervapääsky on kiitäjälintu ja nimensä mukaisesti lentää todella nopeasti.
Kuvaaminen ei ole niin että kuvan saa heti. Pitää kuvata useasti ja tarkennus on oltava nopeatarkennus.


 

Tervapääsky Urpon nuorena rakentaman rehutornin yllä.

Rehutornissa on pieniä katon alle meneviä koloja joihin pienehkö tervapääsky vaivatta solahtaa.

Kesälintu tervapääsky: Kirjoittanut Janne Leppänen                                                                                                        Kesälintu tervapääsky                                       Viimeisten muuttolintujen joukossa Suomeen saapuvaa tervapääskyä voi kutsua todelliseksi kesälinnuksi. Pääjoukkojen saapumisen aika on toukokuun lopulla. Tervapääsky syö vain ilmassa lentäviä ja leijuvia hyönteisiä. Matalapaineella ne saattavat kokoontua suurina joukkoina rehevien vesistöjen ylle. Mieluiten ne kuitenkin lentävät korkealla taivaalla auringonpaisteessa. Kylmyys tai pitkät sateet laittavat ne helposti takaisin etelään. Tervapääsky sukulaisineen on lintumaailman parhaita lentäjiä. Matkanopeudeksi on arvioitu 80-90 km/h ja lyhytaikaisesti se pystyy tekemään jopa 150km/h kiihdytyksiä. Näin se pystyy kesällä pesimäaikaankin väistelemään matalapaineet ja käy ruuanhaussa siellä, missä milloinkin on aurinkoista. Nimestään huolimatta tervapääsky ei ole sukua muille pääsky-nimisille linnuille. Haara- räystäs- ja törmäpääsky kuuluvat laajaan varpuslintujen lahkoon. Tervapääsky sen sijaan kuuluu kiitäjälintuihin, joista on käytetty myös nimitystä kirskulinnut. Tropiikin kolibrit ovat sille läheisempää sukua kuin varpuslinnut. Muutama vuosikymmen sitten biologit olisivat halunneet selventää tervapääskyn eroa varpuslintujen lahkojen pääskysistä ja sille ehdotettiin uudeksi nimeksi tervakiitäjää tai tervakirskujaa. Uusi nimi ei kuitenkaan saanut kansansuosiota, joten tervapääsky jäi viralliseksi nimeksi. Tervapääskyn muualla maailmassa elävät lähisukulaiset sen sijaan löytyvät lintukirjoista kiitäjä-nimellä. Siipien ja rintalihasten kehitys on tehnyt tervapääskystä ilmatilan hallitsijan. Samalla jalkojen merkitys on vähentynyt. Ne ovat hyvin lyhyet ja hennot, eikä tervapääsky pysty seisomaan jalat suorana. Terävien kynsiensä avulla se pystyy roikkumaan puunrungolla tai seinällä ja kiipeämään jonkin verran. Maassa se ei pysty kävelemään. On sanottu ettei tervapääsky maahan jouduttuaan edes pääsisi lentoon. Tämä ei kuitenkaan pidä täysin paikkaansa. Terve, aikuinen lintu tasaiselta alustalta pystyy voimakkaalla siipien lyönnillä nostamaan itsensä irti maasta. Pienillä paikantimilla varustetut tervapääskyt eivät pesimäkausien välillä laskeutuneet kertaakaan. Ne jopa nukkuivat ilmassa noustuaan ensin korkealle ja antaen sitten ilmavirtojen kantaa. Vain pesintä pakottaa sen laskeutumaan. Tervapääsky on kolopesijä, jonka alkuperäisiä pesäpaikkoja ovat tikankolot korkealla vanhoissa puissa. Lentolinjojen on oltava esteettömiä, joten sopivia ympäristöjä ovat harvapuustoiset kalliomaat ja luonnonympäristöissä myrskytuhojen tai tulipalon harventamat metsät. Nykypäivänä tervapääsky kelpuuttaa avohakkuualojen säästöpuissa olevat kolot. Jo kauan sitten ihmiskunnan alkaessa rakentaa kyliä ja kaupunkeja tervapääsky asutti myös rakennuksissa olevat kolot ja ryömi räystään alla olevista rakosista vinteille ja kirkontorneihin. Nykyään tervapääskyn tapaakin käytännössä kaikissa taajamissa, näin myös Polvijärvellä ja Outokummussa. Vaatimaton pesä on kyhätty niistä korsista ja höyhenistä, joita ilmassa sattuu leijailemaan tuulen vietävänä. Myös pöntöt sopivat tervapääskyn pesäpaikaksi. Sopiva malli on sama kuin kottaraiselle. Tervapääskyä ajatellen pöntön pitää olla vähintään 4 metriä korkealla ja mahdollisimman avoimella paikalla puussa, pylväässä tai rakennuksen seinässä. Korkeus on tärkeää etenkin ensilennolle lähteville poikasille. Harjoittelun mahdollisuutta ei ole. Kun kolon suulta hyppää, niin ilmaan on noustava heti. Liian matalalla voi maa tulla vastaan liian pian. Sama sijoittelu sopii kottaraisellekin. Kottarainen on uudelleen runsastunut ja niille pitäisi laittaa pönttöjä paljon nykyistä enemmän. Samalla auttaa tervapääskyä. Nämä lajit voivat näet pesiä samassa pöntössä peräkkäin samana kesänä. Kottaraisen poikue lähtee pesästä jo touko-kesäkuun taitteessa. Samaan aikaan kun tervapääskyt aloittavat pesänrakennuksen. Tervapääskyllä on vain 1-3 poikasta ja ne kasvavat hitaasti. Vasta yli kuukauden ikäisenä ne lähtevät pesästä. Kylmät ja sateiset jaksot hidastavat kehitystä entisestään. Emolinnut voivat lähteä päiväkausiksi paremman sään alueille ja sinä aikana poikaset vaipuvat horrokseen! Hyvin poikkeuksellinen selviytymisstrategia linnulle. Hitaan lisääntymisen vastapainoksi tervapääskyt ovat hyvin pitkäikäisiä. Suomesta tunnetaan yli 15-vuotiaita rengastettuja yksilöitä ja Euroopasta jopa 20-vuotiaita.