10.5.2020

SUOKUKKO

Suokukkoja maleksi Äitienpäivänä erittäin paljon touko pellollamme Ruvaslahdella.
Oli selvää että kukoilla oli kevättä rinnassa runsain mitoin kun seurasin lintujen liikkeitä.
 Elehtivät soidinmenoin kumppania hurmaten tulevaa kesää varten ja yhteistä pesää tekemään.
Pellon muokkaus oli menossa ja antoivat valmetin kulkea aivan läheltä. Hovikuvaaja ei muokannut peltoja
olin vain lähinnä katselemassa. Kun jalan lähestyi suokukkoja, niin silloin olivat arkoja.
Sain kuitenkin kuvia käsivaralta kuvaten ja suhteellisen hyvä sää oli kuvaus hetkellä.

Hovikuvaajasta suokukot ovat värikkäitä ja sanoisinko Suomessa esiintyvistä linnuista kauneimpia.
 


Nyt ollaan pörhöllään ja väreissä.
Kipittelen tästä puolisoa tsiikaamaan !

Urospuolisia.

Kyykkyyn mennään elehtimään ja tepastellaan puolison hurmaamiseksi.

En tiedä onko naaras vai uros suokukko. Oletan että on uros.

On ehkä uros tämäkin.
Varmaksi en tiedä, mutta on värikäs ja siten aavistelen urospuoleiseksi.

Oikealla uros ja vasemmalla naaras.
Onnistuuko uros suokukolta rakkauden ositus kun naaras keskittyy höyheniensä oikomiseen.
En jäänyt katsomaan hurmosta kun oli niin pitkäveteistä.

On lemmenleiskunta hetki.

Hitsi ! Minne naaraskukot häippäsi ?

Soidinmeno meneillään.

Pitää etsiä ja etsivä löytää.

Huilata pitää .... tauko.