Tammikuu ja samalla vuosi 2018 alkoi "impivaaran" metsästä kuuluvalla matalalla jyrinällä.

"Impivaaran" vanhin eläjä oletti ettei metsässä ole sähkölinjoja ja ei ainakaan siten sähköyhtiö PKS

kurmuuttele moottorikelkalla linjoja tarkistaen. Myös oletus että metsässä ei ole kuin sormen paksuisia

riukuja ja siten moto ei ainakaan ole savotassa "impivaaran" metsässä kun kassaralla risusavotan

saisi tehtyä. Kaikki mystilliset jopa yli-inhimilliset ajatukset metsästä kuuluvasta äänestä velloivat

että onko sittenkin "impivaaran" ukko menettänyt muistinsa ja ei muista tehtyä savottakauppaa

ennen vuodenvaihdetta. Tietysti joulun aika, lahjojen saanti, kuin myös uudenvuoden rakettien katselmus

on kova hetki ja se saattoi heikentää muistia vanhuuden leiman saaneelle "impivaaran" vanhukselle.

Muistamattomuus on joskus tehtyä, etenkin jos haluaa kirjoittaa "impivaaran" elämästä ei niin täydellisesti.

Puunhinta on kohtuullisen hyvä, aallonpohja ohitettu.
Kuin myös Valion maksama maidon tuottajahinta on kohentunut ja aallonpohja ohitettu.
 Valio maksaa vuodelle 2018 keskihintaa 39 senttiä litralta mukaan lukien jälkitili.


Nyt lähdemme "impivaaran" metsään katsomaan savottaa metsäkoneurakoitsija Keijo Juntusen tykö.


Moottorikelkan jälkeä myöten läksin kävelemään ja heti valot metsästä kiilui.

Metsäkoneurakoitsija Keijo Juntunen oli harpannut motostaan tekemiensä puitten luo.
Mitä tekee se ei hovikuvaajalle vielä tässä vaiheessa ole timatinkirkas.

Keijo mittaa silloin tällöin puun paksuuden ja pituuden
joka pitää täsmätä moton automaattisen mittauksen kanssa.

Mittaus oli perusteellinen.
Hovikuvaaja loittoni kauemmaksi että sai laajemman kuvan ja moton kylkeä kuvaan myös.

Keijo Juntunen.
Metsätöitä nuoruudesta asti moottorisahalla pitkään tehnyt,
kunnes moto aika tuli helpottamaan fyysisesti kovaa moottorisaha-aikaa.

Nykyajan koneet on kehitetty huippuunsa. Ei valonpuutetta ainakaan
kuin myös moton kulku vaikeissakin maastoissa on mahdollista.

Moton näyttö joka kertoo kuvassa paljonko on tähän asti puita kaadettu.
Näytöltä näkee myös kaiken. Kuinka paksu puu on katkaisu kohdalta ja miten pitkä kaadettu puu on.

Istuin kopissa ja tällainen näkymä kopista näkyy kun koura tarttuu puuhun.
Keijo sahasi puun toiselta puolen osittain että kaato kuvassa vasempaan
onnistuu. En tiedä oliko puu niin paksu että piti aloitus sahaus toiselta puolen tehdä.

Koura nyt puun oikealla puolen ja surahus kuului ja puu kaatuu.

Koura kiinni puussa ja nosto samaan aikaan.

Sitten kouranrullat kuljettaa puun kouran läpi ja karsii samalla.

Ja tarvittavasta kohden poikki.

Lumi pöllysi puita kaadettaessa.

Syksy 2017 oli satein ja siksi maat pehmeitä.
Moto-mies, Keijo, laittoi havutusta ajouralle joka kantoi hyvin myös puukuormat.

Havuista tuli "matto" tieuralle.

Vaivihkaa kuvasin puun suojasta ja kaukaa ettei kolaha nuppiin.

Terävä on terä ja lastut lentää "impivaaran" metsässä.

Ulottuvuus on hirmuinen nykyvehkeillä.

Tämän kuvan otin sivulleni siksi, että moton katolla on tähti !.

Homma on hanskassa veljelläni Keijolla.

 Työn ääni on metsässä nyt moton matala ääni joka ei kauaksi kanna.
Ennen moottorisahan ääni kantautui kilometrien päähän.

Puu katselee että kohta katkea mätkähdän ja se kasvuni oli siinä.

Hovikuvaaja ja "impivaaran" vanhus alkoi loitota savotan katselmuksesta.

"impivaaran" metsää jossa moton ääni kuvien oton jälkeen jäi hyrisemään.

Puut katkottu metsässä ja ajourakka Keijolla alkoi.
Osa puista ajettu vanhallemökille.