Uusi sivu 1

Puolan vaakuna

Puimuri Puolaan "impivaarasta".

Vuonna 1974 valmistunut Fahr leikkuupuimuri on niellyt useasti kitaansa vuosien saatossa
maanviljelijän kylvämän siemenestä versonneen uuden jyvän. Silloin 1974 jolloin
oletettavasti puimuri eli nuoruutensa kiireisintä toiminnallista aikaansa oli maanviljely
aikaa jota yleisesti kutsuttiin silloin pienviljely maataloudeksi. Silloin vain muutaman metrin
levyinen leikuupöytä oli nopea jos verrataan viikateella niitettyyn alaan joka oli vajaa
metri pituinen ja yhdellä huiskaisulla viljelijä sai leveyttä niukasti yli metrin.

Muistan nuoruudestani pieniä välähdyksiä 60-luvulta kun Isäni niitti viikatteella kauraa ja olin
haravoimassa muitten pienenpien sisaruksien mukana kun toiset laittoivat kauran seipäälle.
Se työ oli kovaa vaikkakin alat olivat pieniä kun verrataan tähän aikaan
hurahtaneita viljelijöitä joille vain suuret peltohehtaarit tuovat itsetuntoa yli kaiken.
Kun maita ja mantuja on huolehdittavana silloin henkinen työn raskaus jokapäiväinen tuttavuus.
70-luvulla pieni kaurapelto ei tuonut henkistä painolastia, päinvastoin. Silloin kerkisi
tuntea aidosti ja kiireettömästi sen kauran jyvän kasvun joka silloin keväällä kylvettiin antaen
uuden verson jyvineen. Keväällä kylvetty jyvän siemen on pieni joka juurtumisella
maaperään toi toivoa silloin ennen ja se antaa mahdollisuuden myös nykypäivänä
ajatella ettei kaikki tarvitse olla suurta mitä koemme ja katsomme. Aamun sarastus,
päivän valkeus, illan hämäryys ja yön pimeys. Nämä ovat pysyviä täällä ja niitten
mukaan viljelijä kulkee ja katsoo viljapeltoonsa uuden oraan kasvun toivossa.

Aika täällä "impivaarassa" ja etenkin mökin vanhin on rappeutunut ajan myötä samaa
tahtia kuin Fahr puimuri. Puimuri on ruostunut liikkuvien osien kohdalta kuin myös on
käynyt "impivaaran" vanhalle köpykälle, liikkuvat osat on menettäneet parhaan joustonsa
ja jäljelle on jäänyt tönkkö ukko. Puimurin myynnin johdosta ehkä "impivaaran" ukko
kääntää katseensa pihamaalla missä se viikate on jolla Isä silloin niitti uutta satoa.
Onko kuhilaita "impivaaran" pienellä peltotilkulla syksyllä 2014 ?
Tämä voi olla mahdollista kun eläkkeelle jäänyt Fahr M600 S matkasi puolaan.

Puolan pojat tulivat hakemaan ostamansa puimurin 15.5.2014
Hovikuvaaja kysyi käsielekielellä lupaa kuvaamiseen ja se saatiin kerta laakista.
Viittomakieli oli ainut kommunikointi Puolan poikien ja "impivaaran" ukon välillä. Hyvin sujui päivä hujomalla käsiä sinne ja tänne.
Puolalaiset on erittäin vilkkaita keskustelijoita ja ilma oli sakeana linnun laulua ja puolan poikien vilkasta keskustelua.

Kun muut mukana olleet kyyristyivät ruosteisen fahrin alle irrottamaan pöydän, niin "kokki" laittoi keittimeen tulen ja soppa kiehumaan.
Kaikki tarvittava oli lava-autossa ruuan laittoon. Myös vodkaa oli jota "impivaaran" ukolle tarjottiin, mutta se tarjouksen "impivaaran"
ukko viittomakielellä jätti väliin vedoten absoluuttiseen raittiuteensa. Puolan ruokailu kulttuuriin ehkä kuuluu pienet napsit vodkaa.

Leikkuupöydän irroitus.
Hilpeää tarinan pulputusta oli puimurin alla ja päällä. Jos irroittamassa olisi ollut suomalainen ryhmä, niin ehkä
olisi silloin tällöin kuulunut murahdus "anna se avain jotta saan tämän ruosteisen mutterin irti".

Nöpönenä tuli Fahrista kun poikki laittoivat

Puolalainen kuorma-auto. Pressu pysyi hyvin kuosissaan lautarimojen turvin.

Kun töitä tekee silloin ansaitsee seisovan pöydän ruokailun. Seisovasta pöydässä kun ruokailee silloin saa syödä niin paljon kuin
maha kestää. En usko että tässä on niin kallis ateria henkeä kohden ja ei tarvitse syödä niin kuin ravintolan seisovassa pöydässä
saadakseen rahalle vastinetta. Tärkeintä on tyytyväisyys kulloinkin tarjottuun ateriaan ja luonnon helma ahtaa ruualle lisäarvon.