21. 9. 2016

  Savo-Karjalan 3-divisioonan paikallisottelu  PoU Team - PoU  Polvijärven jäähallissa.

Kun vuosia tulee elämän mittariin näkee jotain uutta ja sellaista ettei hovikuvaaja
pystynyt pitämään kevään 2016 itselle hiljaisesti kuiskaamaa ajatusta että ympyrä
sulkeutuu kiekkokuvauksista ainakin toviksi ja hallilla kuvaus voisi olla jo päätepisteessä.

Kun kaksi polvijärveläistä jääkiekkoseuraa samalla sarjatasolla mittelevät taitoaan
kumpi ottaa eka kiinnityksen "kylän" herruudesta ei silloin joi jäädä uunin pankolle
makoilemaan vaikka niin herttaisesti unettaisi tyynen rauhallista teennäistä unta ja syyksi siten
 voisi puhtain mielin lähes valkoisena totena sanoa että uunin pakon lämpö nukutti sikeään uneen.

En keksinyt tekosyytä valkoista valhetta ja keräsin kimpsut kampsut ja matkasin hallille.
Hallin uumenissa oli aistittavissa erilaista kuhinaa kuin ennen. Makkara Sauli ei ollut tutulla
paikalla ja tiesin että hovikuvaaja jää tällä kertaa saamatta ilmaisia makkaraa. Ja tämä
aistini ennakko toteutui kun löysin kuin löysikin kolme euroa ja kaksi makkaraa oli minun.

 "Vakavasta" rahallisesta makkaran osto hetkestä toivuttuani huomasin ettei syötäväni ollut
 HK-sinistä ja siksi mieleni pahoitin kun menetin kolme euroa saamatta ykköstä HK-sinisä ! :(
Makkara-pojat grillasivat hyvin ja laatu oli ykkösluokkaa.
 
Kun kaikki peliä edeltävät rituaalit oli pulkassaan oli aika kuvata ottelua sikäli
kun sain mielestäni pyyhittyä kaiken oleellisen ja vain kamera oli se mitä piti
ohjata eri suuntiin ja saada edes jonkinlaista muistoa niin historiallisesta ottelusta.

Sikäli historiaa kun saman kylän pojat (tai melkein) kyyristyvät aloitukseen ja
silloin unohtuu ollaanko kavereita vai ottelun toinen osapuoli joka on vastustaja
siinä missä toinenkin sarjassa oleva joukkue. Kaikin puolin ottelu oli kunnon
taistelua. Mitään ei oman kylän vastustajalle ilmaiseksi tarjoiltu. Oli sanomattakin
selvää että ennakko suosikki oli PoU rutinoitunut sarjajyränä. Ja tämä ennakko
arvailu kävi toteen vaikkakin PoU Team pelasi mallikelpoisesti aika ajoin.
PoU Team, nuori kehityskelpoinen junioripitoinen joukkueen paras
pelin osa-alue oli hovikuvaajan silmillä katsoen, (tosin silmälasit oli
pitkät tovit pois käytöstä), puolustus alueelta hyökkäyksiin lähdöt.
PoU Teamin "isoveli" Pou on oppinut sen minkä se mahdollisesti  pystyy osaamaan
tai pientä viilaamista jokaisella luistimen kuljettajalla. Näin...kaitse on.


Ottelu kulki lähes tasatahtiin tilanteeseen 4-4 mutta sitten PoU otti isällisen otteen peliin.

PoU Team - PoU   5 - 9   (1-2, 2-2, 2-5)

PoU Team punainen pelipaita.
PoU keltainen pelipaita.

Kaukalon laidalta kuvaaminen on onnenkauppaa että edes muutaman kuvan
parhaista hetkistä saa taltioitua muistikortille. Pelaajat vilistävät kentällä
vinhaa vauhtia ja pieni välikkö on josta joskus kuvan saa napattua. Tietysti
jos kentällä ei olisi ketään kuvaaminen helpottuisi täydellisesti
ja kuvat onnistuisivat mutkattomasti kun valkoista jäätä olisi joka kuvassa.
 


Lähes tarkalleen viisi vuotta sitten samalla jalansijoilla hovikuvaaja otti jäähallilla ensimmäisen pelikuvan jääkiekko-ottelusta Polvijärvellä.
Nyt kuva aloituskiekon pudotuksesta PoU Team - PoU paikallispeli.

Edessä Tomi Reijonen ja heti maalinteko aikeet PoU:lla.

Ottelun eka maali. Tekijä Tomi ja PoU.
Maalivahti Valtteri Soininen ja patjan venytys ei riitä.

Valtteri kohautti olkapäätään ja kiekko kimpoaa johonkin.

Symmetrinen mailojen asento.

Riku 25 yrittää pönkittää nurin Hannes Tuomaista 11.

Punainen pelipaita PoU Team ja maali Riku Kummunmäen selän taakse. Team:n ensimmäinen sarjamaali tosiasia.
Maalintekijä Pirkka Pelkonen.

Jyri Veikka PoU Team.

Huttunen nurin kylmän viileästi.

Onnistuu koppi Rajalalta.

Joni Tuononen vetävällä luistelulla tulee vailla mitään vaikeutta.

PoU:n toinen maali, tekijä Simo Mutanen ja syöttäjä 26 Janne Huttunen.

Minne menet kiekko !  vas. Ratilainen luulee kiekon olevan hänen
mailan lavassa ja pyöräyttäisi kiekon Rikun oikean jalan patjan kärjen ohi..ja maaallii !!

Haara ote Pertulla.

Tukiaisella napakka vyötäröote ja Ratilainen kohta pikaa mahdollisesti vapaapaini otteessa.

PoU:n Lehikoinen selätetty !
Selättäjänä PoU Team:n Kuittisen Topi.

Taivaan vallat kun Ratilaisen Samia kyykytetään.
Kyykyttäjänä Tuononen Joni.

Miekkailun alkuako ?
Mutanen Juho ja Hyttinen Janne.

Hyttinen pelaa ilmakiekkoa. Haroo kuitenkin tyhjää.

Louhelainen Lassi yrittää vanhanaikaista, mutta ei onnistu kun horjutetaan tärkeällä hetkellä.

Tukiainen oli kuin Kalle Palander. Puikkelehti neliön keskellä törmäämättä punaiseen vaaraan.

Maalivahti Valtteri Soininen oli tulituksessa ja kiekot sinkoilivat panssarista väljemmille ilmojenteille.

PoU tuli ahnaasti ja kokemuksella maalintekosektorille tiuhaan tahtiin.

60 Perttu Pelkonen ja tulinen veto.

 Maalin tekijä PoU Team ja Hyttinen Janne. Tilanne 2-2.  Mutta pieni epävarmuus hovikuvaajan muistissa
.

En tunne Janne Hyttistä ja numeroa ei näy. Mutta todenäköisesti vasemmalta toinen on Janne.

PoU Team tekee maalin, mutta tilannetta edelsi Teamin rike ja jäähyn merkiksi tuomarin käsi kohti valoja.

Paikallispelin hohtoa.
Reijonen ei jää tilannetta sen enempää katselemaan vaan kiihdyttää maksimi vauhtiin
 ja apu vauhtia lisää mailalla meloen kuin kanootilla joessa kun hätä rantaan on ennen suurta putousta.

Pou Team ja heidän kolmas maali. Tekijä Kuittinen Topi.

6 Topi Kuittinen maalin tekijä mutta ottelupöytäkirjan
mukaan numerolla 6 pelaa Topi. Pelipaita kertoo kuitenkin nimeksi Kröger.

Kolmas erä ja PoU Team tulee rinnalle 4-4.
Mutanen Antti laukoi siniviivalta.

Riku Kummunmäki huokailee että taasko verkko heläji.

Joku näistä pelaajista Antti Mutanen tai mahdollisesti kasan keskellä.

vas. Jyrki Veikka PoU Team.

PoU Team Valtteri Soininen ja hanska heilahti. Laukojana edessä vas. Lehikoinen Pauli.

Vauhdilla uusiin peleihin.