POLVIJÄRVIPÄIVÄT   19.-22.7.2018




Neljänä päivänä polvijärvipäiviä vietettiin ja tällä kertaa B-talon ja sen pysäköintialueella.
Torialue jossa aiemmin on päiviä vietetty oli tällä kertaa suljettu.
Ehkä ensi kesänä tori on rakentamisesta johtuen vapaa.
 
Lauantai 21.7 oli sateen uhkaama ja silloin tällöin vettä pienesti tuli,
mutta edellispäivän tukahduttavaa hellettä ei ollut ja käyskentely
oli vilpoisempaa. Polvijärvipäiville oli suunniteltu useita uusia tapahtumia.
Jätkänfrisbeegolf, taikuriesitys suurina vetonaulana mainitakseni.


 


Heti alkuun nälkä yllätti ja sen sai laimennettua metsästysseuran teltalla.

Telttaan letut tuli osaavista käsistä.

Pohjois-Karjalan Lintutieteellisen yhdistyksen teltta.
Toinen vas. Janne Leppänen ja vierellä Arto Sutinen.

Arto esittelee ottamiaan loistavia maisemakuvia.

Urpo Hietalan käden töitä.

Myös Urpon nuoruutta hänen maalauksissaan.
Nuoruus se paras aika jota vanhetessamme muistelemme kauniina hetkinä.

Polvijärvenkunta.
vas. Anni Lampinen, Katja Kajava-Huhta, Heikki Hallikainen
ja oikealla Polvijärvi-Seura Ry:stä Jouko Iivanainen.

Politiikka mukana päivillä.
vasemmalla keskustan Polvijärvenkunnan hallituksen pj. Asko Mustonen ja valtuutettu (kes) Harri Kaituri.

Polvijärven Osuuspankin teltalla Marjo Juntunen.
Marjo täytti arvontalipun ja voitto tuli, paikallista lähiruokaa korillinen !

Jätkänfrisbeegolf menossa.

Jätkänfrisbeegolgin voittaja joukkueet.
Keskellä voittaja joukkue. vas. toiseksi tullut ja oikealla kolmas.

Virstapuron higland esittelyä.

Polvijärven MTK teltta.

Ruvaslahti järjestää joka kerta naulanlyönnin SM-kilpailut.
Lyömässä Heikki Pajarinen.

Lapsille myös tekemistä monessa toimipisteessä.

Keppihevoskilpailu meneillään lapsilla.

Riimulla heitettiin levyyn johon oli reikiä porailtu.

B-talon pysäköintialue.

Poro pekan lapin lehmä ja vasikka.

Taikuri Sami Paavola esitti taikojaan.
Hovikuvaaja sai "kiikkiin" taikurin kun otin kuvia 14 kuvan sekuntinopeudella
ja niissä näkyi mistä käteen tuli liina tai muut taikuutta vaativa esine.
En paljasta taikurin nopeita käsiä.

Taikuri veti paljon yleisöä.

Taikuri esitti tai pyysi käsien venyttelyä yleisöltä.

Puolelta päivin lavalle astui laulaja Tiina Helinä.

Vettä vihmoi laulujen aikana.

Heikki Pajarinen täräytti mittarin tappiin !!!

Kun aika käy vähiin, silloin eläkeaika lähenee.

Lettuja paistamassa Ruvaslahden osaava tytöt.