|
Uudenvuoden ilotulitusta
"impivaarassa" 31.12.2017
HOVIKUVAAJAN "UUDENVUODEN PUHE"
Mennyt vuosi, se monta päivää monta yötä eletty on takanapäin. Miltä
tulevaisuus
näyttää elämämme omissa ajatuksissa. Onko tuleva vuosi sellainen että
saamme muistella hyvyydellä ja joka antaa meille kaikille elämisen
arvoisensa arvon
kulkea sitä korkeimman johdatettua tietä. Nähdäksemme olenko minä tai sinä
vuoden
kuluttua jolle tulee mieleen pettymyksiä ja sen tuoma oman itsensä
tunteminen etten tunne
itseäni
sellaiseksi jota haluaisin olla. Tai vuoden kuluttua muistelemme
sykähdyttäviä
tunteita tuoneita päiviä tai vain se pieni hetki kun kuiskaten
sisimmässäni sydän sanoi
elämän olevan kompastumisia ja silloin auttava käsi johon tarttuu on
johdatuksen käsi.
Vuosi tuntuu pitkältä ajalta sen ollessa edessäpäin. Taaksepäin vuodet
syntymästämme
tullessamme kuluvaan hetkeen on kuin elämänlanka olisi kudottu taukoa
pitämättä.
Se ohut lanka joka lyhenee vuosi vuodelta ja sen päässä odottaa lyhty,
elämän lyhty.
Elämänlyhtyä emme näe vaikka se olisi lähellä nähdäksemme sen. Lyhty joka
ilmestyy
arvaamatta ja silloin tiedämme vuosien kiiruhtaneen siihen
vuoden hetkeen jolloin
näemme elämänlyhdyn silmiemme edessä. Lyhtyä emme itse puhalla
sammuksiin vaan
taivaan Jumalan sammuttaa ja silloin muistot eletyistä vuosista on mukana
ajattomuudessa.
"Impivaarassa" mennyt vuosi 2017 toi monta sellaista hetkeä etten silloin
Varosen
koulua käydessäni 1960- luvulla kuvitellut tapahtuvan. Kyläkoulua,
remmisiteet suksissa
hiihtäen metsän läpi tai polkupyörällä kulkien ajattelin usein ettei osani
kummoinen ole
täällä Jumalan luomassa maailmassa. Olin huonohko oppilas ja niukasti
luokalta
toiselle pääsin. En tiennyt silloin tai en ymmärtänyt sitä elämän
tärkeintä sanomaa.
Elämän tärkein sanoma on: Kulje elämäntietäsi johdatuksena.
Me kaikki kuljemme tietämme ja se mitä ansaitsemme me sen saamme.
Meistä kukaan ei tiedä nuorena tulevaisuuttaan minne menemme minne
saavumme
kun pieni hetki saattaa muuttaa ehkä suunnitellun tulevaisuuden.
Kohdalleni
sattui silloin nuorena, alle kouluikäisenä, että lähtö täältä ikuisuuteen
oli niin lähellä
kuin se vain voi olla. Olin jo matkalla taivaan kotia, jos olisin sinne
kelpuutettu, mutta
aikani ei ollut lähteä ja perheenjäsenten auttavat kädet saivat minun
elämään jatkuvuutta.
En tiedä kun olisin sinne Pietarinportin läheisyyteen mennyt norkoilemaan
kuuluuko
kysely kuka olisi mahdollisesti pyrkimässä paratiisiin ja kuuluisiko
avaimen ääni
lukossa vai se toinen vähän kuumempi ovi rempseästi sepposen selälleen
avautunut.
Nämä oleelliset hetket jäivät kuitenkin näkemättä ja kokematta.
Kirjoitin elämäntiemme olevan johdatusta ja auttavista käsistä kun ne ovat
kohdalleni
ja monelle meistä tulleet eteemme. Ei ole sattumaa että synnymme tänne se
on
Taivaan Isän antamaa rakkautta meitä kohtaan kun kohtaamme sen ihmisen
joka jakaa elämänsä kanssasi. Ei ole sattumaa kahden ihmisen yhteisen
elämän
alkaminen, se on Luojamme käden johdatusta yhteiseen elämään. Johdatus
antaen meille
mahdollisuuden jotka silloin nuorena tuntui ettei niitä koskaan elämässään
saavuta.
Vaikka kulkisimme miten vain, näkisimme aikamme ettei mitään elämää
muuttavaa olisi. Tämänkin ajatuksen ymmärtää. Kuitenkin jokainen hetkemme
on johdatusta jonka olemme saaneet siihen sakka kunnes elämänlyhdyn
liekki hiipuu ja silloin näemme Jumalan kasvot puhaltaen lyhtymme liekin.
Silloin
tiedämme että olemme saaneet kulkea elämäntiemme johdatuksena Jumalan
kasvojen alla.
Lopuksi toivotan Jumalan siunausta ja armorikasta vuotta 2018.
 |
 |
Ilotulitusraketti
ennen räjähdystä. |
 |
 |
Raketin lähtö
ilmaan. |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
|
ILOTULITUSTA JÄLLEEN
VUODEN KULUTTUA |
|