28.9.2019
Miesten 4-divisioona Savo-Karjala, lohko 19


Polvijärven KLC nousi salibandyn 4-divisioonaan keväällä 2019.
Kausi 2019-2020 tuo siten uusia haasteita. Joukkue on
 kuitenkin sen verran pelejä tahkonnut ettei myöskään se joukkue
joka on vastassa ole varma voitostaan. Uskon vakaasti että sitä
mukaa kun sarjan joukkueet tulee tuttavaksi KLC:lle niin sitä
mukaa vastustaja on "joka päivän tuttu" ja etteivät ole voittamattomia.

OuPa - KLC  8 - 4
KLC pelasi avauspelinsä vastassa OuPa naapuriseura. Alku oli
KLC:lle nopea startti sille ettei olla tultu altavastaajaksi ja täräytti
 pelikellon näyttäessä pelattua aikaa vain 14 sekuntia kun verkko
heilahti OuPa:n maalivahdin takana. Ei voi paremmin sarja alkaa.
Ensimmäinen ja toinen erä mentiin tasatahtiin maalinteossa.
Kolmannen erän aluksi KLC tasoitti pelin 3-3 ja hetkeä myöhemmin
OuPa ylivoimalla meni maalin johtoon. KLC tasoitti pelin
Riku Lambergin maalilla. Riku pelasi ensi kertaa KLC:n paidassa.
Tämän jälkeen KLC:n peli herpaantui ja OuPa meni voittoon
liiankin reilulla neljän maalin erolla. Peli oli tasaisempi mitä
maaliluvut todeksi osoittavat. KLC:llä oli useita maalinteko
paikkoja jotka kuitenkin epäonnistuttiin maalimääriin muuttamaan.

KLC - KOLA-GB     4 - 3
KLC:n päivän toinen peli ja vastassa oli KOLA-GB.
KLC pelasi hyvin ja voitti ottelun 4-3. Pistenikkarit
ottelussa olivat maalin muodossa Henri Juntunen 2+0,
Riku Lamberg 1+0 ja Lauri Kuronen 1+0.
Tätä ottelua en kuvannut. Oli navettatöitten aikaan.


Seuraava turnaus Ilomantsissa 12.10.2019.
KLC - RDcFactor  klo. 15.00
ToU - KLC             klo. 17.00


KLC  2019 - 2020


OuPa  2019 - 2020
 

Kausi alkaa.

KLC:n Aleksi Juntunen syöttää .....

..... Henri Juntuselle. Ja Henri syöttää ..

..... Petri Kuroselle.   Kurosen laukaus on tainnuttavan kova ja tarkka !!
Petrin kuti virittyy ......

..... ja OuPa:n maalivahti Suhonen äimistelee että näinkö nopsaan takanani verkko heilahti !
Peliä oli pelattu vaivaiset 14 sekuntia KLC: mentyä johtoon 0-1.

Simo Rissanen (10) meinasi luiskahtaa läpi. Janne pönkittää vahdin pois ja pallo jää Kurosen omistukseen.

Noin kuusi minuuttia KLC:n maalista. Janne Räsänen, aikomuksena tasoittaa peli ....

...... tasoitus tuli Räsäsen tekemänä ja syöttäjä Mikko Korpelainen.  1-1.

Yli ja ohi.

Vauhtia oli. Kaukalo on liian pieni nopea jaloille.
Henrin vauhti ei pysähtynyt ja pelialueen ulkopuolella käväistään.

"Kymppi" Markus Mertanen pelaa tutussa KLC seurassa jälleen.

Sieltä jostain pallo löysi reiän maaliin.
KLC:n maalivahti Toivo Hyvärinen toteaa Pesosen laukauksen liian taidokkaaksi.

Maalintekijä Janne Pesonen. OuPa johtoon  2-1.

Henri Åke pysäyttää oupalaisen Jokiasemalle.

vasemmalla Aleksi jonka laukaus hipoen yli.

oikealla klc:n Riku Lamperg laukoo. Suhonen torjuu jalalla.

Antti Pakarinen (7) pääsee yksin läpi, mutta OuPa:n pelaaja lyö mailaan.
Mailaan lyönnistä seuraa tässä tilanteessa rangaistuslaukaus.

Pakarisen rangaistuslaukaus epäonnistuu.
Pekka virautti jalkansa eteen.

Antti Pakarisella tuhannen taalan paikka tehdä maali.
Laukaus ohjautuu tilanteesta ohi maalin.

Toivon olkapään yli meinaa lirahtaa pallo maaliin ......

.... Mustonen levittää vahvat jalkansa joten vastustaja ei saa
palloa tavoitella jalkojen välistä. Kokeneen puolustajan hyvä oivallus !!
OuPa:n Santtu Haimilahti on vailla mitään mahdollisuutta ronkkia palloa...

.... ja lopultaToivo Hyvärinen kahmaisee pallon käteensä.

Markus Mertanen (10) latasee oikealta ohi.

Ja nyt latasee (oikealla kuvassa) Henri Juntunen ohi.

Myös OuPa latasee ohi. Ei paljoa kuitenkaan ohi mene.

oikealla Riku Lamberg (30) latasee myös.
Torjuntaan kerkisikö Suhonen vai menikö ohi. Pallo kuitenkin maalin takana.

Pakarinen ja Suhonen vastakkain jälleen.
Suhonen vei pitemmän korren.

Taiteellista esitystä pelin tuoksinnan lomassa.
Edessä Ignatius ja takana Mustonen.

Sitten maali OuPa:lle.
Mustissa tuomarin edessä kauempana kuvassa OuPa:n Olli Lyytikäinen
tekee joukkueelleen kahden maalin johto-osuman.  3-1.
Syöttäjä vasemmalla edessä Mikko Korpelainen.

Lauri Kuronen (20) ja hyvä laukaus jonka Pekka torjuu.

Tätä laukausta Pekka ei torjunut. Pallo meni aivan vasempaan yläkulmaan.
Maalintekijä oikealla Joonas Turunen (25).  Peli 3-2.

Joni Ronkaisella aikomus maali tehdä ...

.... Jonin laukaus kaksikymmentä senttiä ohi.

KLC:n Henri (88) kiertämässä maalia. Takaa kauempaa kuuluu "kuiskaus" syötä tänne.
Henri Juntunen siirtää pallon mailanlavan rystypuolelle ja syöttää ...

..... syötä tänne "kuiskaaja" oli Aleksi Juntunen(12) joka napautti maalin.

Onnellista hetkeä vietetään klc:n tasoitus maalinsynnyttyä.  3-3.

Riku Lamberg (30) nokitusten Suohosen kanssa ....

..... Riku ei vielä maalia saanut. Mutta sen aika tulee vielä tässä ottelussa.

Jarno Ignatius (32) vie joukkueensa johtoon. 4-3.

Nyt on se Rikun maalinsynty hetket käsillä !!
Riku Lambergille pallo tuli yllättäen, mutta ei siinä muuta kuin ruuti kuivaa ja tulta !!
pallo Marko Mustosen (21) vasemman jalan edessä viuhuen menossa ......

.... maaliin ! Riku Lambergin ensimmäinen maali KLC:n paidassa. peli tasan 4-4.

Syystäkin joukkuekaverit Rikua riemuiten onnittelevat.

Tässä tulee komea taidokas maali !
OuPa:n Olli Lyytikäinen napauttaa Mikko Korpelaisen antaman syötön
 vauhdista jalkojensa välistä kohti maalia ...

.... Lyytikäisen taaksepäin ohjaus menee maaliin. OuPa johtoon5-4.

Jälleen (oikealla) Jarno Ignatius (32) kurittaa entistä seuraansa. OuPa lisää johtoaan 6-4.

Antti Pakarisen laukaus suuntautuu melkein ..... keskelle levitystä.

Jälleen Olli Lyytikäinen (vasemmalla kuvassa) (37) tekee maalin.  Oupa menee menojaan 7-4.

Ja loppunumerot ottelulle tekee Jarno Ignatius maalin edustalta.  8-4.