14. 7. 2016
Lintutorni Ruvaslahdella.



Lintutornin kaksi innokkainta tekijätähteä  Arto Sutinen ja Janne Leppänen alkoivat työrupeaman
jo varhain keväällä silloin kun alkoi odotus muuttolintujen kauan odotetusta saapumisesta meidän
katseltaviksi. Kuulla moninainen lintujen keväinen ääntely joka virkistää ajatuksemme, mielemme,
että jälleen saamme elää täällä luonnon keskellä nauttien yksinkertaisuudesta kunhan vain ymmärtäisimme
antaa sen arvon luonnolle, linnuille, luonnon kauneudelle sen yksinkertaisimmassa muodossa.

Lintutornille alkusysäyksen antaneet ovat lähes koko ikänsä tienneet, tunteneet ja ymmärtäneet
sen keväisen lämmön sydämessään heidän nähdessä ensimmäinen muuttolintu saapumassa
lähellemme tuodessaan kaipaamamme tiedon ettemme ole turmelleet maailmanäärissä kaikkea
sitä mitä luonnon linnut kaipaavat elämäänsä jatkaakseen sukua saapuakseen tänne peräpohjolaan.
Pieni lintu kuoriutuu munasta emon hoitoon kasvaakseen täällä kesän kauneimpaan aikaan. Pieni
lintu kasvaa varttuu, näkee ne ihmiset jotka huolehtivat heidän olostaan mahdollisimman hyvin.
Linnunpönttö laitettu puuhun ja monet muut asiat jotka lintu näkee sanoen ehkä kiitoksen, ehkä ei.
Se kiitos on kuitenkin linnun katse joka näkee ihmisen hyvyyden lintumaailmaa kohtaan ja
se kiitos tulee aina myös ihmisen sydämeen tuntiessaan, halutessaan auttaa ettei lintujen
ääni, pesänteko, poikasten lentoon opettelu loppuisi vaan jatkuisi sukupolvilta toiselle. Jokainen
sukupolvi saisi täten tuntea lintujen elämän jona me tällä hetkellä saamme kokea.

Rakentamalla lintutorni aukaisee omalla tavallaan näkymän kauemmaksi mitä maankamaralta
näemme. Lintutornin korkeudessa olemme vain pienen matkan päässä korkeudessa josta
matkaa lintujen lentokorkeuteen on vielä pieni tai suuri matka. Lintutornista saamme ripauksen
käsitystä miten maailma allamme kaunistuu ja jos voisimme nousta linnun lailla liitelemään
peltojen, niittyjen, metsien ylle, järven veden kaunis kimmellys allamme on sellaista joka on
suotu vain vaatimattomasti vailla ihmisten hienouksia oleville taivaan linnuille.

Me ihmiset voimme nousta lintutorniin ja olla osana sitä elämää jota kutsutaan lintujen bongaus,
tai voimme kuvata keväistä, kesäistä ja syksyistä monenlaista yllätyksellistä hetkeä.
Lintutorni Ruvaslahdella Savirannan läheisyydessä on kaikille käytössä unohtumattomien
elämyksineen jonka mahdollistivat Janne Leppänen, Arto Sutinen, Kari Petäjä, Viljo Mertanen,
Anita Tanskanen, Matti Hämäläinen, Marko Hämäläinen, Raimo Karvonen
ja monet muut.
Mukana hankkeessa myös Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys ja Ruvaslahden kyläyhdistys.

Pirjo Lyytinen Sutinen oli rakennusaikaan muonavastaava. Nälkiintyneet talkoolaiset nauttivat hetkestä
jolloin tiuku löi ajan saapua Pirjon laittamaan ruokailupöytään. Useasti tai aina ruuan laittaja
 on se henkilö joka pitää rattaat liikkeessä yhteiskunnassamme ja samoten kaikissa työtapahtumissa.
Pirjolle kauniit kiitokset talkooporukalta.

Tornin sijainti:
Polvijärven kunnan
omistamalla
Saviranta-nimisellä tilalla
Ruvaslahdella
Kierrinluodontie 11
83835 Ruvaslahti







 

Tässä alkuhetket rakennushankkeelle.
Janne Leppänen ja Arto Sutinen.
Talkootunteja kertyy yli 400 ja se paljon !

Janne, monessa lintuhankkeessa keitetty joten ei hätää homma hoituu.

Rajavartiostolta saa kehikko.

Pätkityt lankut sillaksi torniin katselupaikkaan.

Oliko ensimmäisessä parrun katkaisu sahauksessa jotain epämääräistä
vai lyhennetäänkö oviaukon kohdalta. Sahamestarina tällä kertaa Arto.

 Ruuvausmestari Sutinen ja etunimi Arto.
Ruuveja 90mm meni noin 1300 kpl !!

oik. Anita Tanskanen osallistui myös talkoorakentamiseen.
Laudan kiinnitys ruuvi törröttä liian pitkällä ja Artolle lisää töitä siunaantui.

Eletty joku päivä edellisestä kuvasta ja katselusilta tornissa paikoillaan.

Viljo Mertanen.
Viljo suunnitteli piirtäen torniin rappuset ja totta tosiaan hyvät on.

Torni muovautuu pikkuhiljaa oikeaan muottiinsa.

Arton kädentaito on nyt hitsaus työssä.
Hyvä tähti on hitsauspuikon valo.

Viljo Mertanen ja Kari Petäjä työstävät rappukaidetta.
Kumpainenkin henkilö ahkeria talkoolaisia.

Hyvin Janne näkee askelma parrun johon tähtää ruuvin.
En kylläkään tiedä Jannen silmälasien vahvuutta joka edesauttaa näkökykyyn, mutta hyvin meni ruuvit.

Viljo Mertasen nikkaroima kyltti Arton esittämänä.
Tornin teko osaavien käsissä.

Työhönsä uppoutuneita niin ettei kannattanut hovikuvaajan tarinoida jotta
syvälliseen työhön tulisi katkeama ja työhön uudelleen syventyminen veisi monta ylimääräistä sekuntia.

Sineen taivaan alla on hyvä olla ja tehdä sitä mistä pitää ja kaipaa.

Tornin rakennus on edennyt siihen polttopisteeseen että siirto on käsillä.
Kuorma-auton hydrauli vipuloissa Matti Hämäläinen. Arto ylhäällä liinoja kiinnittää.

Rappusten alatasanne nostettiin miehissä lavalle.

Yläraput Matti nosturilla kiikuttaa valmetin vetämään peräkärryyn.

Lisä ohjausta oikeaan kohtaan auttoi Arton ja Jannen voimakkaat käsivarret.

Siihen se mahtuu vaikka tiukkaa tekee.

Janne kiipeilijä mestari kipaisi  tornin huipulle riimujen kiinnitykseen ja kaato voi alkaa.
Tornin oikealla laidalla näkyy näennäisesti tikkaat mutta en muista tarvitsiko Janne
alumiinisia tikkaita vai menikö torniin niin kuin puun latvaan ilman apuvälineitä.

Oikealla casen ratissa Arto jelppaa ettei torni kiepsahda taaksepäin.

Hyvin kaato meni eikä kukaan tapahtumassa kuollut taikka loukkaantunut.
Suunnittelu toteutettu siten mallikelpoisesti.

Vielä viimeistelyä ettei kuorma putoa ennen Savirantaa.

Tornin lähtö Arton kodin pihamaalta.
Tunsiko Arto haikeutta vai itkikö krokotiilin kyyneleitä.

Matka Savirantaan oli leppoisa. Välillä pysähdyttiin ettei PKS pojille olisi linja remonttia tullut.

Tässä se tuleman pitää olla.
Arto näyttää työhanskat levällään tornin tulevan kodin.

Marko Hämäläinen pakittaa suunnittelulle kohdalle.

Remmit irti ja kaato kipillä.

Marko varma Valmet mies tyylikkäästi kippaa auringon antaessa juhlavalaistuksen.

Matti Hämäläinen nosturilla jelppasi poikaansa Markoa kippausvaiheessa.

Se on siinä !

Janne Leppänen korkkasi tornin ja samalla valloituksen merkiksi lippu liehuu.

Päivä vaihtui viimeiseen työvaihe päivään sateisena ja harmaana.

Alarapputasanne oli tarkkaa työtä ettei kovin kauaksi olisi jäänyt.

Matti ja nosturi nostaa viimeisen noston tornihankkeessa.

oik. Arto ohjaa ja Janne ylhäällä sovittaa raput oikeaan kohtaan.

Lähes valmis.

Ensimmäiset torni vieraat Pyhäselästä ja Kiihtelysvaarasta.

Vieraat kävivät tietenkin tornissa maisemia ihailemassa.

 Tornihankkeen talkoolaiset hetkenä onnellisena, väsyneinä kaikkensa antaneina siellä korkealla
mistä näkee lintujen lennon ja korkealla mieli vapautuu pitkästä työrupeamasta.

vas. Janne Leppänen, Kari Petäjä, Matti Hämäläinen, Viljo Mertanen, Arto Sutinen, Marko Hämäläinen, Raimo Karvonen
ja Veli-Pekka Tanskanen Savirannasta.

Mitä miettii Arto ?
Miettiikö että ajatus lintutornista kauan aikaa sitten muuttui todelliseksi ?
Se unelma tai saavutus jota Arto katsoo on sydämen unelma ja saavutus.
On syystäkin oltava hetki paikallaan sen edessä jonka sydän on tehnyt.

Tornista kuvattu kolme kuvaa.
Vasen näkymä.

Keskeltä.

Oikea reuna.

Kävin 17.7. koekuvaamassa ja tämä tiirakuva on hovikuvaaja ensimmäinen lintukuva tornista.