8.4.2015
Ruvaslahden koulun lakkautusta käsittelevä kuulemistilaisuus 

Ruvaslahden lakkauttamisen nopeus on verrattavissa taannoiseen Thaimaan phuketissa tsunamiin. Vesivyöryn voimaa oli
 ennalta arvaamaton ja nopea. Voiman alta ei ehditty ja tuho oli suuri ja sitä muistellaan tänäkin päivänä hävityksen päivänä.

Kun ensikertaa Ruvaslehdelle kiiri tieto koulun sisäilmaongelmasta oli lakkautuksen tahto ja voima  tsunamin
kaltainen joka työnsi edessään mahdollisuuden säilyttää koulun olemassaolo. Voima joka työnsi, oli monen päättäjän
selkeä kanta lakkauttaa kyläkoulu etsimättä mitään muuta vaihtoehtoa. Alapohjan huonokuntoisuus liikuntasalin
alla josta terveysviranomaisten mielestä saattaa aiheutua haitallista sisäilmaongelmaa on sellainen johon
polvijärven päättäjät nojaavat Ruvaslahden koulun lakkautusta käsittävässä tuomiopäivän valtuuston äänestyksessä.

Kaiken tekee lähes mykistäväksi kun kukaan oppilaista tai opettajista ei ole millään lailla havainnut terveydessään
niitä haittoja joihin terveysviranomaiset perustavat lakkautuksen jos alapohjaa ei pureta ja rakenneta uutta tilalle.
Henkilökunnalle tehty terveystarkastus kaikki veriarvot mukaan lukien ei ole mitään mikä viittaisi sisäilmaongelmaan.
Koulussa tehdyt sisäilma mittaukset olivat normaalit, mutta tällöin ei ollut automaatti ilmastointi päällä.
Myös ne oppilaat jotka sairastavat astmaa tai muuta samaan viittaavaa  eivät saa oireilua koulussa.

Lakkautuksen syyksi lausutaan vahvasti terveysviranomaisten vaatimus korjata haitat koulun alapohjasta jotta
koulu saa jatkaa opinahjona. Mutta on se kummaa kun samantapaisia ongelmia tai pahempiakin on muuallakin pilvin pimein
ja koulu saa jatkaa opetustaan. Tästä asiasta tilaisuudessa hyvän esimerkin luki kunnanvaltuutettu Arto Sutinen.

Ruvaslahden kyläyhdistys on sitkeyden perikuva ja ne jotka jo nyt kantaa kiikuttaa pönkkää koulun ovelle
saavat havaita esteitä viritetyn ovelle pääsyyn. Myös uusi kunnanjohtaja voisi ottaa kuntalaiset huostaansa
 olemalla johtaja niin kuin elokuvan Niskavuoren emäntä joka näytti vahvalla otteellaan kaapinpaikan kaikille
 jotka yritti horjuttaa Niskavuoren pyrkimystä oikeudenmukaisuuteen ja elämän eteen päin pyrkimykselle.
Tarvitsemme kuntaamme vahvan johtajan joka näkee syrjäkylienkin toiveet ja tarpeet.
Toivon että uusi kunnanjohtaja Annu Ahonen on se joka näkee kuntalaiset yhdenvertaisena 
niin kuin edellinen kunnanjohtaja Pauli Vaittinen oli.

Me vanhemmat joitten lapset on käyneet Ruvaslahdella koulun koemme syvän ja vahvan siteen kouluumme. 
Se joka tulee ja kauempaa istahtaa kuulemaan kuulemistilaisuutta ei tunne sitä vahvaa haikeutta niitten 
Äitien ja Isien tapaan jotka ovat nähneet oman lapsen varttuvan oppeineen elämäntielle Ruvaslahden koulussa.

Ne lukemattomat muistoihin jäävät hetket oman lapsen tulosta ensimmäistä päivää kouluun ja siihen saakka kun
siirtyminen toiseen kouluun koittaa. Tähän väliin mahtuu niin monta elämän hetkeä lapsen oppiessa ja kavereita
saaden ettei tämä muistoja täynnä olevaa koulua voida lakkauttaa. Tunne ja kaipuu on ihmisen oikeus tuntea sydämessään
ja elää puolustaen kaikkea hyvää minkä omalta kohdaltaan oikeaksi kokee. Me vanhemmat ja kaikki ihmiset 
olemme sellaisia että ajattelemme kaiken kauniin ikuisesti jatkuvan kunnes murrumme kaipauksen kyyneliin.


Kyyneleet kasvoilla on rakkautta. Kyyneleet kasvoilla ovat muistojen ikuisuuden timantteja.

 


Sanomalehti Karjalaisen tytöt haastattelivat selin olevaa Jaanaa Leppästä

vas. Raimo Karvonen ja Kyläyhdistyksen puheenjohtaja Matti Hämäläinen
tervehtivät kunnan uutta kunnanjohtajaa Annu Ahosta (selin)

Koulun luokka jännittyneenä kuulemaan mikä kohtalo koululla on tulevaisuudessa

Ruvaslahden koulun johtava  opettaja Veikko Sorsa lausui tervehdyksen
ja toivotti tervetulleeksi tilaisuuteen kunnan edustajat ja kyläläiset.

Veikko Sorsa oli penkonut kätköistään kuvan joka on siitä ajasta jolloin oppilaat tuotiin hevosella kouluun.
Eli kyseessä koulu taksi.

Polvijärven uusi kunnanjohtaja Annu Ahonen katselemassa mitä on mustaa valkoisella

Kähäri Margaretha Kähäri teki tilannekatsauksen miksi mahdolliseen lakkautukseen ollaan jouduttu

Sivistysjohtaja Kauko Kuusela selvitti mahdollisen lakkautuksen tulevia muutoksia Ruvaslahden koulun oppilaille.
Kyyditys ongelmia ei synny ja kaikki mahtuvat kirkonkylän tiloihin.

Tekniseltä puolelta koulun kuntotilannetta valaisi Jarmo Hakkarainen.
Hakkarainen oli kuulemistilaisuuden ylivoimaisesti eniten kysymysten tulilinjalla.

Isoniemen Veikko teki kiperiä kysymyksiä niin Kauko Kuuselalle kuin Hakkaraiselle.

oik. Arto Sutinen otti esille tärkeän asian. Samanlaisessa kuntotilanteessa
olevaan rakennukseen Terveysviranomaiset suhtautuvat eri tavalla kuin Ruvaslahden koulun
 kohdalla näyttää käyvän. Ruvaslahdelle ei armoa, mutta toisessa paikassa tilanne on toinen.

Sari viljeli pitkässä keskusteluosiossa lukuisia ja terhakoita kysymyksiä.
Sarilla on selkeä sana kysymyksissä ja teki Hakkaraiselle periksi antamattomasti tiukkoja kysymyksiä.