Koroniemen leirikeskus Polvijärvellä                               
Polvijärven  Evankelisluterilaisen seurakunnan omistama ja rakennuttama leirikeskus on höytiäisen rannalla Kinahmossa.
Kauniilla paikalla sijaitsevalla leirikeskuksessa pidetään leiritoimintaa, kokouksia ja muita juhlia.

                        Matkanteko koroniemeen alkaa 9.6.2013 Varosen venevalkamasta                  


Vesiteitse varosesn venevalkamasta on leirikeskukseen 22km.
Kauniin sunnuntai sään vallitessa veneen potkuri antoi matkavauhtia lähes 60km tuntivauhdilla.
Veneessämme on navikointilaite joka antoi suunnan, mutta merimerkin päällä oli lintu opastamassa oikeaa suuntaa jos haluaa suunnistaa luonnonmerkkien mukaan

Alussa Jumala loi taivaan ja maan.
Maa oli autio ja tyhjä, pimeys peitti syvyydet
ja Jumalan henki liikkui vetten yllä
Jumala sanoi " Vilisköön vedet eläviä olentoja ja lennelkööt linnut ilmassa taivaankannen alla"

Kun olimme porhaltaneet pienen tovin, niin näköyhteys koronniemeen saavutettiin.
Oli lähes pilvinen sää saavuttuamme, mutta taivaanvalo loisti leirikeskuksen hiekkarantaan


Koroniemen leirikeskuksen hiekkaranta ja näkymä höytiäiselle
Niin moni nuori rippileirillä ollut on nähnyt useana hetkenä tämän luomakunnan kauneuden
jonka Jumala on meille antanut. Se ikuinen muisto joka jää rippileirillä  nuorukaiselle ehkä pitäisi olla luomiskertomus
ensimmäinen Mooseksen kirja. Jumala loi maan ja taivaan meille jokaiselle jossa voimme elää ne päivät
jotka olemme saaneet lahjana Jumalalta. Ilman Jumalaa ja luomiskertomusta silloin kun maa oli autio ja tyhjä emme olisi katsomassa
tätäkään luonnon kauneutta. Meille monelle tämä on vain niin itsestään selvyys ettemme aina tai joskus tule miettineeksi sitä hyvää
mitä Jumala on meidän eteemme tehnyt. Jumalan antama elämän kauneus olkoon se vaikka pieni hetki katsoa järven ulapalle, niin
silloin ymmärrämme Jumalan armon ja rakkauden meille ihmisille joita hän rakastaa.


Leirikeskus rannalta päin katsoen

Koroniemen leirikeskuksen Pirttikirkko  valmistui 2004 talkootyönä ja nimen kirkolle antoi Raimo Tallgren
Kirkon suunnitteli Polvijärven Kirkkoherra Erkki Jaskari
Kirkon perustuksissa käytetyt kivet on Erkki Romppasen tilalla olleesta kivinavetasta
Rakennus on koottu kahdesta talosta

Kirkon etupuoli

Kirkko sisältä

Päärakennus valmistui 1977

Onkohan kyseistä rakennusta käytetty aiemmin ruokailupaikkana ?

Ei nyt ainakaan tässä rakennuksessa  murkina mene suuhun kun ei ole lautasia katettu

Leirillä olijat voivat kohottaa kuntoaan pelaamalla lenttistä

Sauna valmistui 1995

Koronniemen leirikeskuksessa käydessämme oli kesän 2013 ensimmäinen rippileiri.
Konfirmaatio oli 16.6.2013 Polvijärven kirkossa.
Henri Juntunen ylärivi viides oikealta
Keskimmäinen rivi vasemmalla kanttori Hannele Sorvari
Keskimmäinen rivi oikealla nuorisotyön ohjaaja Raimo Tallgren
Edessä keskellä kappalainen Iiris leppänen