Kauneimmat Joululaulut
Martonvaaran kappelissa 11.12.2016


 Joulun tuoja on joululaulut.

 
Alla hovikuvaajan kuunnelluin joululaulu: Konsta Jylhän joululaulu

Joulun aatto nyt saa,
jo ilta tummuu ja hiljenee maa
Kuka kulkee nyt yksinään kalmistoon,
kuka yksin näin kylmässä on?
Pieni lapsonen vain, joka näin kiiruhtain
jälleen kynttilän haudalle tuo
Paikka hiljainen on, tumma, liikkumaton;
äidin haudalle valon hän suo

Liekin niin häilyvän,
tuo hauta rakkaimman hetkeksi saa
Sitä katsovi silmin niin kaipaavin,
sitä katsovi ja taas odottaa
koska joulun hän saa, koska voi naurahtaa
kera muiden taas kuin ennenkin
Mutta niin hiljainen koti yksinäisten,
on kuin puuttuisi siunaus sen

Äänen hiljaisen, sointuvan
nyt jostakin kuulevi hän,
joka lämpimin lausehin lohduttaa,
joka nousemaan katsehen saa
Älä huoliisi jää, nosta pystyyn taas pää
Joka hetki sun luonasi käyn
Lapsi joulun mä oon, sinut vien kartanoon,
josta lähdit. Sun valonas käyn

Joulun ensimmäisen
mä olla tallissa härkien sain
Sinne tähtöset tuikkivat valkeuttaan,
sinne saapuivat tietäjät maan
Sitä taas viettämään sinun kanssasi jään,
sinun joulusi kauniiksi teen
Sinä huomata saat: surun laaksot ja maat
voivat peittyä kirkkauteen

 Erinomaisen lauluäänen omaavan Päivi Kontkanen joululaulut laulaen
ja musiikkisävelistä vastasivat loistava kitaristi ja saksofonisti.
vas. saksofonisti Markus Leppä, kitaristi Jarmo Tossavainen ja laulaja Päivi Kontkanen.

Kauneimmat joululaulut keräsi kappelin täyteen.
Myös yhteislaulua oli noin tunnin kestäneessä laulutapahtumassa.

Martonvaaralaisia ja lähikyliltä saapui paikalle kuulijoita.

Kauneimmat joululaulut kappelissa johti (kes.) Jarmo Tossavainen.

 Niin monta askelta, surun raskaan on hovikuvaaja kulkenut kappelin käytävällä.
Olen ollut kantamassa Äitini, Isäni ja veljeni valkoista arkkua käytävää pitkin.
Askeleet ovat olleet viimeisiä askeleita rakkaitten lähellä. Arkussa rakkautta joka sydämeeni jää.

Vuoden kuluttua jälleen soi sävel jouluinen kappelissa.