Farmari  2015-Maatalousnäyttely järjestettiin Joensuussa 2.- 4. 7. 2015


Kansaa virtasi maatalousnäyttelyn sisäänpääsy portille
puolituntia ennen porttien aukaisua. Sisään pääsi klo. 10.00 alkaen.

Sitten kun portit aukaistiin, kansa solahti nopsaan näyttelyalueelle.
Mitä heitä odotti ? Tietenkin koneita, eläimiä ja kaikkea maan ja taivaan väliltä.

Näyttelyyn tulleilla oli kiirus johonkin kun niin nopsaan, lähes juoksujalkaa, livahtivat portista sisälle.
En tiedä tai en rupea spekuloimaan minne kiire suurella kansanjoukolla oli. Jos kansajoukolla oli
kiire nähdä tämä hetki joka kuvassa on silloin ymmärrän ihmisten juoksu vimman nähdä tämä
ainutkertainen hetki hovikuvaajan elämässä. Hovikuvaajan, kuvassa oikealla puolella, on suuri
kansantaiteilija Jaakko-Teppo.   Jaakko, ylivertainen maaseudun elämän tulkitsija humoristisilla
sävelmillään, lauluillaan ja esiintyminen lavoilla oli kuin piste olisi laitettu iin päälle. 

Jaakko-Teppo, mies joka on jäänyt ikuisesti Suomalaiseen maaseutuun, ihmisten arkeen,
jokapäiväiseen hetkeemme sävelmillään jotka eivät katoa eivät kuole. Jaakon laulut
kuuluvat tänään, huomenna, ikuisuuden, aina siellä missä ymmärretään laulun sanoman syvin tarkoitus.

Tykistötuli valmiina ! Mutta en muista ilmansuuntaa minne piippu sojottaa.

On poika vihreä.  Ei kait se ole Ville Niinistön puolueesta.

Areenassa huuliharppu sävelmiä.

Raviradan tuntumassa hevoset hyppelehti.

Jaakko-Tepon laulussa Mikko-sika karkasi Mallorcalle. 
Takana olevalla sialla on selkeästi pakoaikeet Joensuun yö elämään, ei Mallorcalle.

Kopissa etualalla Jukka Lemmetyinen lähes varmasti saa myytyä esittelyssä olevan traktorin.
Valmetin on haluttua tavaraa, lähes väkisin Jukalta ostetaan laatu traktori.

Jaaha ja kiessus päälle !
Marjo nosti meltex putken ilmaan joka painoi 112 kg !
Hovikuvaaja äimistyneenä ei kerinnyt kuvata nostoa kun epäili ettei putki hievahtakkaan.

Seppo Saharinen K-Maatalous Naumasesta myy leveitä ja kaiken kokoisia maatalouskoneita.

Herra jestas miten suuri kumi !
Mutta ei niin iso ettei Valmetti jaksaisi keikauttaa rengasta kumoon. Vihreellä häkkyrällä kaato yritys toivotonta.

Onnenpyörä. Jos onni potkaisi sai pillimehun.

Pitkään on Valio maitoa tiloilta käynyt ja tehnyt maidosta erinomaisia elintarvikkeita.

Minua pienviljelijää hirvitti kulkea kauhean isojen koneitten ohitse.

Nyt saavumme Kone-Minnan myyntipisteeseen.
Hovikuvaaja on aina lippiksensä Minnalla teettänyt.

Jälleen yksi HOVIKUVAAJA COM lippalakki syntyy Kone-Minnan koneen ompelemana.

Metsäosasto. 
Vasemmalla teltassa edessä Janne Leppänen.

Tämä on lehmä jos ei kuka sitä tiedä.

Lauhkea iso sonni.

Lehmät fiksattiin näyttelypäivinä.

Koneita riitti joka suunnalla.

Liian iso hovikuvaajan pellolle.

Lypsykoneita saa De Lavalilta.
De Lavalin huoltomies Polvijärvellä on Pertti Mustonen joka on myös loistava harraste valokuvaaja

Joensuun areena johon sopi paljon näyttelynasettajia.

MTK teltta.

Lapsille esitettiin ohjelmaa ettei pitkästytä kävelyyn näyttelyalueella.

Eläinalue.

Vossikka valmiina kyyditsemään.

K-Maatalous jakoi kahvit niin useasti kuin maha veti.

Päivän kun kävellä lampsi, niin tuttavia eteen tulla tupsahti.

Laulurinteen alueella oli sijoitettu eläimet.

Jos olisin rikas mies niin koe-ajon ainakin tekisin  mustalla kolmipyörällä.

Kaikkea maan ja taivaan välillä näkyi.