Heinäkuu 2019.
Lomaviikko Kilpisjärvellä ja Norjassakin kävimme.


Sää suosi. Oli lämmintä riittävästi joten kaikki meni siltä osin hyvin.

Kilpisjärveltä läksimme Norjaan ja kävimme myös Barraksen huipulla
joka on käymisen arvoinen patikointikoiden. Alkuosuus on helpohkoa,
mutta loppua kohden meno hidastuu jyrkkyyden seurauksena.
Tai onko kunto hiipumassa iän myötä ? Saattaa olla, mutta hovikuvaaja ei anna periksi
jos meno takkuaa jaloissa ja askel painaa. Sen verran pitää olla sisua ettei
 Barras ole vahvempi kuin hovikuvaaja. Vaikkakin Barras on jylhä ja korkea
niin siitäkin huolimatta se ei saa olla sellainen etteikö sen huipulle pääse vaikka hiipien.


Saanalle patikointi on verraten helppoa verrattuna Barraksen terävälle huipulle nouseminen.
Kilpisjärveltä Saanan juurelta läksimme kohti Norjaa.
Tavoitteenamme oli kiivetä Barraksen 1416 metrin korkeuteen merenpinnasta.

Lomamökkimme terassilta kuvasin Barraksen eräänä iltana. Barras on terävä vuori lähes kuvan keskellä.
Oli ajatus jos lomaviikon lauantai on suosiollinen sään suhteen menemme Norjaan ja valloitamme Barraksen.

Barrakselle kiipämisen edeltävänä päivänä kävimme Pikku Mallalla.

Pikku Mallalta katsottuna pohjoiseen Norjan suuntaan.
Järvi joka näkyy on Siilasjärvi.

No niin. Nyt menemme jo Norjan puolella matkalla Barrakselle.
Kuvia napsin pääasiassa auton ikkunan läpi ja tietenkin vauhtia oli kiitettävästi.

Joku paikka Norjan puolelta.

Kauniita maisemia näkee kulkiessa Norjassa.

Myös maaseutua näemme mennessämme Barrakselle.

Pilviverhoa pukkasi silloin tällöin aamutuimaan.

Sää alkoi seljetä sitä mukaa kun lähestyimme tavoitteellista nousua Barrakselle.

Jäämeri matkan varrella.

Norjan vuonoa ja peltoviljelyä.

Laskuvesi kuvan otto hetkellä.

Joku kaupunki Norjan puolella. Kauppakin oli, mutta oikea valuutta puuttui mahdollisiin ostoksiin.

Vihreätä oli pellolla.
Vihree häkkyrä etupuolella. Takana paalauskoneen kuningas, Mc-Hale.

Kuvasin pienellä taukohetkellä Tyllin.

Nyt nousemme Barrasta ylöspäin.
Sumu oli alkupuolella sangen sakeaa. Ylöspäin kun menimme alkoi aurinko näyttäytyä.

Sumu toisaalta kaunisti ympäristön.

Sumun seasta tulimme ylös ......

..... ja aurinko helli sen jälkeen täydellä terällä.
Kuva on hovikuvaajan mielestä tyylikäs. !
Laajakulmalla kun ottaa niin silloin reunat jonkun verran kaareutuu.
Tässä tapauksessa auringon sädekaaret ympäröivät Marjoa.

Nousun alkupuoli Barrakselle on välillä sopivaa kulkea, ei ole kovin jyrkkä.
Loppu on hikinen paikka ja siinä tulee mieleen että otinko tarpeeksi toopinkia kehooni.

On noustu jo aika korkealle. Melkein huipulla ollaan.

Pieni matka vielä huipulle.

Perillä olemme. Merenpinnasta 1416 metriä.

Kahvitauko on paikallaan nousun jälkeen.

Kuvasin Barraksen huipulta ja kerrankin sää oli mitä parhain.

Tämä kuva on hovikuvaajan mielestä parhaimpia maisemakuvia Barrakselta.
Vuonon pohjalla pilkottaa asuinalue.

Sinertävä väri tulee ilmakehästä. Kuva ei vääristä värejä.

Jos kuvan ottopaikasta käveli muutaman metrin eteenpäin niin
silloin olisi pudotusta olisi ollut sen verran että kuhmu olisi johonkin tullut.
Jyrkkä oli pudotus , lähes pystysuoraan alas useita satoja metrejä.

Sumu kiersi Barrasta.

Lunta oli siellä täällä. Barras oli kuitenkin lähes lumeton.

Joki tai onko jonkunlainen puro joka näkyy pienenä nauhana pitkin vuorten päällä lumen sulamisvesien seurauksena.

Marjo läksi taivaltamaan tavoitteena päästä laakson pohjaa.

Hovikuvaaja jäi vielä napsimaan kuvia, kun ei tiedä milloin olen täällä näin kauniissa säässä.

Viimeisetkin lähtijät lähdössä Barraksen huipulta.
Nimet on jälleen kirjattu kävijävihkoon.

En malttaisi lähteä !!!
Hovikuvaajan sydän kaipaa näitä maisemia.

Näissä maisemissa on jotain joka on kuin elämän rauha.

Voisin istua ja vain katsella näitä näkymiä loputtomiin ... niin, näin se vain on

Hovikuvaaja on jäänyt kauaksi omasta perheen yhtä matkaa kulkemisesta.  Mutta miksi kiirehtiä !!
 Näkee kauaksi, näkee Luomakunnan kauneutta. Näen ja taltioi tämänkin sydämeeni.

Alas tultaessa Barrakselta oli sumu hälvennyt alhaaltakin.

Jälleen kerran lähtiessäni katsoin Barrakselle sinne taivaan sineen.