Polvijärven ykkösjoukkue pelasi syyskauden 2012-2013 Savo-Karjala 3- divisioonassa ja pelit soljuivat suotuisasti joulupukin lahjojen jako hetkiin.
Joulukuulla polvijärvi oli sarjan voittaja vain kahdella hävityllä ottelulla ja matka jatkui 2-divisioonan jatkosarjaan kevätkaudella.
Pelit kakkosessa alkoivat rempseästi kun ensimmäinen ottelussa pyhäsalmi kaatui maalilla. Mutta sen jälkeen voitot alkoivat etääntyä ja niukkoja maalin tappioita tuli useasti ja kauden lopuksi tapahtui paluu ensikaudeksi tuttuun 3-divisioonaan.

Kevätkauden lopuksi ja talven hiihtokelien ollessa otolliset pääsivät pelaajatkin luistimen nauhojen sitomisesta ja tervaamaan suksiensa pohjat pitkiä hiihtovaelluksia silmällä pitäen.
Kun hiihtelee luonnonrauhassa hiljaisuudessa ja katsellessa ympärille, niin silloin ei näy vastaan luistelevaa kiekonpelaajaa tai silloin ei tarvitse luistella karkuun vastustajalta joka herkeämättä yrittäisi vallata kiekon herruuden itselleen. Ei näy myöskään maalia jonka edessä maalivahti räpsä, kilpi ja jaloissa ponttoonit jotka odottavat mahdollista mustaa pientä laattaa jonka lentorata pitäisi aavistaa jos musta tulee nopeammin kuin hovikuvaajan kerkiää tapahtuman tallentaa.
Silloin kun vain luonnon hiljaisuus ympäröi ja kauden pelien hekuma on taantunut, niin silloin silmät kiinni sulkien ymmärtää elämän suuren tarkoituksen, elämän hiljaisuuden.

Kuvia kaudesta 2012-2013


Polvijärven jääkiekon edustusjoukkue 2012-2013