Polvijärven jääkiekon edustusjoukkue pelaa  Savo-Karjalan 3 Divisioonassa.

Kuvaan otteluita kun siltä tuntuu ja näin on tapahtunut jo useana kautena.
Polvijärven jäähallissa kuvaaminen ei ole helpoimmasta päästä kuvata nopeita tilanteita,
mutta pientä hienosäätöä kun kuvankäsittelyssä tekee tulee kuvista jotakuinkin selkeitä.

Tapani mukaan laitan sivulleni kaudesta kuvia yhdestä ottelusta ja nyt on kuvina
kauden 2014 - 2015 avauspeli Polvijärvellä.
 
Ottelu PoU - IPK Team Iisalmesta 27.9. 2014
tulos 2 - 7



Tytöt on valmistautuneet ottamaan sydämellisesti vastaan Peten

Hovikuvaajan olettamus on että tytöt kutsuivat idolinsa vas. keltainen 69 peten eli Juha-Pekka Huttusen
kahdeksanvuoden odotuksen jälkeen pelaamaan ja katsomaan miten pete käsittelee mustaa.

Ei voi paremmin mustan käsittely lähteä käyntiin Juha-Pekka Huttuselta. Huttunen vasemmalla.
Maali heti avauspelissä. Tytöt saivat idolinsa hyvään vireeseen

Huttusen riemuun yhtyy koko jääkiekkoileva seurakunta

Muistoksi kiekko kotiin viemiseksi

Joskus sattuu vahinkoja joille ei mahda mitään

Ohi menee IPK taklaus

Aleksi Lappalainen seikkailee pikkumustan kanssa.

Ei mene patjan läpi musta kiekko

Ei pidä rutoon kääntää päätä tai käy näin. Tukka menee hujan hajan

Tuononen näytti vastustajalle ettei ole mahdottomuus jos joskus pesäpalloa pelaisi joensuun mailassa

Koljonen kolautti kiekon perille

Niko katse kertoo vastustajan paremuuden

Taas se lappalainen häiritsee IPK maalivahdin lauantai illan rauhaa

Sinne se maaliin tämä laukaus kiekon vie

Syöksy harjoitus polvijärveläisellä

Luistimet hyvin nyörittynä mutta silti nurin menee

Läheltä menee 

Tyylikäs valmistautuminen harhautukseen

Tomi Reijonen ja selälleen kallistuu niin kuin poulle ottelussa kävi. IPK selätti selkeästi

Koljosen maali toi masentuneet katseet Lappalaiselle ja Mutaselle

Vastaanotto on valmista

Komulaisen kypärässä taisi tärähtää

Riku kiepsahti puolivoltin

Maalivahdin alueella on ahdasta mutta onneksi kiekko lipuu ohi

Mutasen pettymys

Jaakkoa rusikoivat

vas Jari Kuningas tarinatuokiossa

Reijonen punnitsee jalkavoimansa vastustajan äheltäissä samoin

vas. keltainen Riku Mutanen ja PoU:n toinen maali

Välillä oli ilmakiekkoa

Ilmakiekkoilu oli korkeatasoista

Mutanen ja haaralaukaus

Hyttinen ja kiekkoilu onnistuu vaikka luistimet vie jonnekkin.  Katsoisi eteensä kun laita jo häämöttää

Ei se Hyttinen mikään turha ukko ole kun taiteilee kuin Kiira Korpi

PoU oli lähellä lisä maalia mutta ei se kerinnyt lirua maaliin

Janne Huttunen nokitusten Nikon kanssa 

Mutta Niko venytti tarvittavat sentit ja maali varjeltui