5.11.2022
PÄHKINÄHAKKI

Olen elänyt synnyinkodissani jo yli 62 vuotta ja monet lintulajit nähneenä.
Pyhäinpäivänä 5.11 lintujen talviruokintapaikalta alkoi kuulua lintujen varoitusäänet.

Lintujen kova ääntely sai aikaan että Marjo lähti katsomaan ulos mistä moinen ääntely johtuu.
Marjo meni lintujen ruokintapaikalle ja siellä oli meidän pihapiirissä nähtynä harvinainen vieras.
Marjo sanoi että oli kesy lintu antoi lähestyä vain muutaman metrin päähän.

Se harvinainen kylässä kävijä oli pähkinähakki. Emme ole koskaan ennen pihapiirissämme
nähneet edellä mainittua lintua. Hovikuvaaja oli pienehköllä iltapäivälevolla pötköllään vuoteella.
Pötköllä ollessani näin ikkunan lävitse kun pähkinähakki lennähti lintujen ruokinta-automaatin katolle
Marjon ollessa ulkona samaan aikaan tekemässä katselmusta harvinaisesta siivekkäästä vieraastamme..

Kimposin vuoteelta ylös olettaen että olen nuori vailla kompura jalkoja. Hetken nilkutin
vasemman jalan kipeydestä johtuen. Kameran hain kamerakaapista ja alkuun otin ikkunan läpi kuvia
mutta ei ne laadultaan säväyttäneet ikkunan antaessa kuvaan heikentävän pienen sumeuden.

  Ulkona oli jo mukavampi kuvata nälkäistä hakkia jolle talipötkö oli maukkain.
Pähkinähakki oleili pyhäinpäivän mutta ei ole sen koommin näyttäytynyt.

Hakki on kaikkiruokainen. Nokka on vahva ja pitkähkö ja soveltuu sembramännyn
käpysuomujen avaamiseen. Viihtyy myös nauttimaan lintulautojen tarjonnasta.

 


Maahan oli pudonnut auringonkukansiemeniä ja kauranjyviä.
Mutta ylempänä on herkullisempaa ateriaa ....

..... talipötkö. Pähkinähakki söi ahnaasti pötköä.

Vahva ja pitkähkö nokka.

Ruokalevolla.