Elorieha  28.8.2021 Polvijärvellä jo 12. kerran.


Eloriehan vetonaulana oli Cat Cat. Virpi ja Katja Kätkän euroviisuissakin kuultu Bye Bye Baby oli hieno laulu.
Kyseinen laulu sai ehkä monenkin heilahtelemaan reippaan rytmityksen mukana.

Muutoin elorieha kulki samaa tuttua ja latua kuin muulloinkin. Uutta oli tikkakisa ja lasten pehmolelu kisa.
Pehmolelu kisassa jokainen lapsi sai kauniin pehmolelun. Torimyynti näytti ettei kauppa loistanut vaan moni vain katseli.

Elorieha on, niin kuin se pitääkin olla, kesän taitekohta syksyyn ja nimikin elorieha on saanut nimensä kesän antimien elonkorjuusta.
Eloriehaan saapuvilla ehkä päällimmäisenä ajatuksena on nähdä tunnetut laulajat ja tarinoida tuttavien kesken.
 


Matti Hämäläinen meinaa osallistua tietovisailuun.
 4H:n neljä kirjainta mitä ne tarkoittaa on ruvaspirtti lippiksen alapuolelle kova pala ratkaista.

Pehmolelukisa.
Pehmolelun saa jokainen vaikka ei rengas osuisi keltaiseen tapiin.

Palkinto osallistumisesta.

Urpo Hietala kuvaa vähän niin kuin vaivihkaa ettei kukaan huomaisi salakuvaajaa.

Kuvasin esiintymislavan alitse tiellä ajavista polkupyöräilijöistä.
On se taitavuutta tämäkin. Nopsan keula kohti pilvipoutaista taivasta.

Paljon katselijoita oli tullut Cat Catia näkemään ja kuulemaan.

Ei niin paljon ihmisiä ja ahdasta kuin aiempina elorieha vuosina on totuttu näkemään.

Lakritsia sai metritolkulla jos laku himo iski.

Korona aikaan on tuttu näky suun ja nenän edessä oleva maski.

Janne Kurvinen juontaa hyvin eloriehan.

Pääesiintyjät Cat Cat kiepsahtivat lavan takaa iloisin ilmein.

Cat Cat ja laulu Enkeli.

Joka tähtiä katselee
sitä enkeli suojelee
joka taivaita tähyää
sitä enkeli ymmärtää
Joka tuulelta kyselee
sille enkeli hymyilee
joka hetkeksi hiljentyy
sille enkeli ilmestyy

Tämä maailma liian usein on
niin kova ja liian tunteeton
ei löydy paikkaa jossa turvaa yöksi saa ...

... niin helppo sanoa kai on
sana julma aivan tarpeeton
niin helppo rakkain yksin yöhön unohtaa
yksin maailmassa jää
jos ei ympärilleen nää

Joka tähtiä katselee
sitä enkeli suojelee
joka taivaita tähyää
sitä enkeli ymmärtää
Joka tuulelta kyselee
sille enkeli hymyilee
joka hetkeksi hiljentyy
sille enkeli ilmestyy

Kun tunne on niin rauhaton
kuin meri kylmä rannaton
ja jossain kaukana on tärkein ihminen
niin voimaa yöhön silloin saa
kun katseen ylös suunnistaa
ja uskoo maailmankaikkeuteen ikuiseen
yksin maailmassa jää
jos ei ympärilleen nää

Joka tähtiä katselee
sitä enkeli suojelee
joka taivaita tähyää
sitä enkeli ymmärtää
Joka tuulelta kyselee
sille enkeli hymyilee
joka hetkeksi hiljentyy
sille enkeli ilmestyy

Cat Cat pyysivät katselijoilta laulun ehdotuksia .....

.... ja Asta pyysi laulua Aurinkotanssi.
Asta (lippalakki ja silmälasit ja kännykkä)

Aurinkotanssi

On tyttö aurinkotanssija
ja poika kuutamokulkija
mutta valo heitä vain yhdistää
Tyttö katsoo kuuta kalpeaa unessaan
aurinkoa odottaa ja kaipaa
valo auringon taas sielun herättää
ja kaipuu rakkaimmasta syttyy elämään
Ei yöhön jää
on tyttö aurinkotanssija
ja poika kuutamokulkija
mutta valo heitä vain yhdistää
ei yötä nää
on tyttö aurinkotanssija
hän uskoo kaiken sen muuttavan
ja siksi tanssii, tanssii ja taivainen
Kaipuu niin kaunis hänet herättää
odotus on kaunein mitä tietää
uni todellisuudesta ennustaa
ja liittää valon alle kaksi kulkijaa .....

... Ei yöhön jää
on tyttö aurinkotanssija
ja poika kuutamokulkija
mutta valo heitä vain yhdistää
ei yötä nää
on tyttö aurinkotanssija
hän uskoo kaiken sen muuttavan
ja siksi tanssii, tanssii ja taivainen
Yön jälkeen taas
nuo kaksi kulkijaa
tanssiin aurinkoon
Ei yöhön jää
on tyttö aurinkotanssija
ja poika kuutamokulkija
mutta valo heitä vain yhdistää
ei yötä nää
on tyttö aurinkotanssija
hän uskoo kaiken sen muuttavan
ja siksi tanssii, tanssii ja taivainen

Astan laulutoivomus laulettu ja hyvä laulu se olikin.

 

Cat Cat toivoi lavalle innokkaita laulajia viimeiseen lauluun Bye Bye Baby.
Lavalle kiipesi (toinen vasemmalla) Asta ja lisäksi kaksi innokasta kaveria.


Bye Bye Baby

Kun silmiis sinisiin katsoin
Luulin niin onnen susta löytyneen
Sua rakastin, muut unohdin
Sinut tahdoin omaksein
Vaan kuulla sain
Että ainoa en sulle olekaan
Kun kerran viimeisen suljen oven varoen
Olet mulle historiaa

Bye bye, baby, baby, goodbye
Lähden pois vaikka yksin jään
Bye bye, baby, baby, goodbye
Itke en, kun loppuu tää
 



Kun katson taaksepäin, olet muisto vaan
Muisto menneen rakkauden
Löydät jonkun muun
Joka sinuun rakastuu, uskoo sun valheisiin

Silti luotan rakkauteen, voimaan ikuiseen
On mulla määränpää, eilinen taakse jää
Se oli unta pettävää .....

Bye bye, baby, baby, goodbye
Lähden pois vaikka yksin jään
Bye bye, baby, baby, goodbye
Itke en, kun loppuu tää

Jos rakkauden uudestaan, uskallan aloittaa
Ehkä huominen taas, onnen tavoittaa

Bye bye, baby, baby, goodbye
Lähden pois vaikka yksin jään
Bye bye, baby, baby, goodbye
Itke en, kun loppuu tää

Bye bye, baby, baby, goodbye
Lähden pois vaikka yksin jään
Bye bye, baby, baby, goodbye
Itke en, kun loppuu tää
 

Kansa tykkäsi Cat Catista ja Astan rytmikkäästä esiintymisestä
kuin myös kahden muun esiintyjän eloisasta ja iloisesta esiintymisestä.

Cat Cat
Poseerasivat Hovikuvaajalle

Myyjiä oli ja leivonnaisia runsaasti.

Myös villasukkia ja muita myynti tarvikkeita.

Myyntipöytää tutkittiin ja katseltiin ja ostettiin mieluisa tuote.

Kahvia oli ja lettuja tarjolla.

Ja kahvituksen lisäksi juttutuokioita.

Urpo on kohtelias mies.
Toi kahvin Anjalle kuin letun.

Myyntipöytien suurin myyntiartikkeli oli villavaatteet.

Oli myös koriste esineitä myytävänä.

Arpoja 3 kpl 5€.

Eloriehan pääaihe esiintyjien lisäksi on jutustelu tuttavien ja tuntemattomien kesken.